Uusi nimi Klubin takalinjoille

Arttu Hoskonen: ”Täällä pelataan Suomen mestaruudesta ja Euroopassa kovia pelejä, ja tarkoitus on menestyä.”

Katso video!

HJK ja Arttu Hoskonen, 24, ovat solmineet kaksi kautta kattavan sopimuksen.

– Tosi hyvät fiilikset. Odotan innolla tulevia kausia. Nyt kun olin kuusi vuotta rakkaassa seurassa Interissä ja sopimus oli katkolla, niin oli aika hakea uusia ärsykkeitä ja haasteita. Tämä tuntuu nyt erittäin hyvältä. Täällä pelataan Suomen mestaruudesta ja Euroopassa kovia pelejä, ja tarkoitus on menestyä, kertoi Arttu Hoskonen allekirjoitettuaan sopimuksen.

Kaarinan Pojissa jalkapalloilun aloittanut Hoskonen siirtyi 13-vuotiaana FC Interin junioreihin ja on pelannut samassa seurassa koko ammattilaisuransa. Debyytin Veikkausliigassa hän teki toukokuussa 2016, ja siitä lähtien Veikkausliiga-otteluja on kertynyt 95. FC Interin riveissä Hoskonen on saanut myös kokemusta euroliigojen karsintaotteluista.

– Olemme seuranneet Artun otteita jo pidemmän aikaa, joten hienoa että saimme hänet nyt meidän riveihimme. Arttu on erittäin vahva kaksinkamppailuissa sekä ilmassa että maassa ja omaa hyvän nopeuden puolustaa isompia tiloja, kertoo HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula sopimuksen taustoista.

Tervetuloa Klubiin, Arttu!