Valmentaja Rantala: “Joukkue valmiina isoon otteluun”

HJK ja Partizan iskevät yhteen kello 21.45 Suomen aikaa Belgradissa. HJK on viettänyt ottelupäivän rauhallisissa merkeissä.

– Tunnelma on joukkueessa odottava, mutta rauhallinen. Kaikesta huomaa, että illalla pelataan iso ottelu kiihkeässä jalkapallomaassa, Juho Rantala kertoo.

Rantala uskoo kiihkeään otteluun. Hän toivoo myös, että pelaajat ottavat illan ottelun hienona haasteena vastaan.

– Illan ottelusta tulee varmasti kuuma. Tunnelma stadionilla varmasti takaa sen. Toivon, että jätkät ja varsinkin nuoret pelaajamme uskaltavat heittäytyä mukaan peliin. Partizan on jokaiselle pelaajalle ehdottomasti kovin vastustaja tähän mennessä, mutta silti täysin voitettavissa.

Rantalan mukaan ratkaisevaa HJK:n näkökulmasta on yhtenäisyys, mutta ei pelkkä puolustusmuuri.

– Kyllä pyrimme myös pelaamaan ja pitämään palloa. Siten meillä on mahdolliuus hermostuttaa kotijoukkue.

Rantalan mukaan loukkaantumisilta tai muilta viime hetken poisjäämisiltä on vältytty.