Valmistavat harjoitukset Stadion Maksimirilla

Ennen harjoituksia järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Juho Rantala ja Aki Riihilahti pohdiskelivat tulevaa ottelua.

– Tämä on selkeä haaste meille, keskikenttäpelaaja Riihilahti tiivisti.

– Jätkät ovat hyvässä kunnossa ja intoa täynnä, joten lähdemme ihan tosissamme haastamaan Dinamoa. Tärkeää meille on rohkeus.

Valmentaja Juho Rantala oli samoilla linjoilla.

– Mielestäni pelasimme hyvän ottelun viikko sitten Helsingissä, vaikka paljon jäi toki parannettavaa. Millään yksittäisellä osa-alueella en näe erityistä parannettavaa, vaan enemmänkin kokonaisuudessa. Meidän pitää pystyä puolustamaan entistä virheettömämmin ja hyökätä entistäkin paremmilla tehoilla.

– Toki tilanne on yhteismaalien perusteella meille erittäin vaikea, mutta kukaan meistä ei ajattele että tilanne olisi mahdoton. Pelirohkeudessa piilee meidän yksi tärkeimmistä asioistamme keskiviikkona.

Kaikki mukana olevat 20 pelaajaa olivat treeneissä täysillä mukana. Vain kotiin jääneet Jari Litmanen ja Rami Hakanpää ovat luonnollisesti poissa pelistä. Päävalmentaja Antti Muurinen ei tiistaina vielä suostunut paljastamaan avauskokoonpanosta mitään.

– Asia on tiukassa pohdinnassa. Mukana on erittäin vahva nippu pelaajia. Muutoksiakin saattaa tietenkin tulla.

“Hävittävää ei ole” tuntui olevan tiistai-illan ennakkopohdintojen teemalausahdus. Osittain se pitää totta, mikä avaa HJK:lle mahdollisuuden lähteä tiistain otteluun vapautuneesti.

– Maaleja kuitenkin pitää pystyä tekemään, näkivät sekä Riihilahti että Rantala.

Dinamo Zagrebin mediapäällikkö vahvisti tiistaina myös sen, että Stadion Maksimir tulee olemaan keskiviikkona Suomen aikaa 21.45 alkavassa ottelussa loppuunmyyty.

Kuvia tiistain valmistautumisharjoituksista: