Voitto KuPS:sta päätti kauden 2013

Veikkausliigakausi 2013 päättyi lauantaina HJK:n juhliin ja pokaalin nostoon. Päivän ottelussa mestareiden käsittelyyn joutui KuPS, joka kaatui lopulta 4-2 -lukemin. Hetken aikaa vaikutti jo, että kuopiolaiset onnistuvat pilaamaan juhlat, mutta toisella puoliajalla Klubi otti pelin haltuunsa ja käänsi sen väkisin voitokseen. Mikael Forssell sai ottelun päätteeksi päähänsä knallin iskettyään kauden ensimmäisen hattutemppunsa, Sebastian Mannströmin osuessa kerran.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja peli aaltoili päästä päähän. Ensimmäistä maaliakaan ei kauaa jouduttu odottamaan. Zeneli ja Sumusalo pelasivat vahvasti yhteen vasemmalla laidalla, ja syöttö keskelle pomppi Robin Lodin kautta Mikael Forssellille. Forssell ei saanut palloa heti haltuunsa, mutta taisteli itselleen uuden paikan ja nosti pallon maalin kattoon. Maalin jälkeen paikkoja oli puolin ja toisin, HJK:n pitäessä palloa ja KuPS:n iskiessä vastaan. Sitten iski KuPS. Salamaminuutin aikana se iski kuin tyhjästä kaksi komeaa kaukolaukausosumaa. Ensin Juha Hakola pamautti 25 metristä pallon yläkulmaan, ja vain hetkeä myöhemmin Aleksi Paanasen tarkka sijoitus alakulmaan vei vieraat johtoon. Tasoitus syntyi kuitenkin vielä ensimmäisellä puoliajalla. Demba Savagen syöttö maalille pomppi Sebastian Mannströmille, joka sivalsi pomppivan pallon verkon perukoille.

Tauon jälkeen HJK otti nopeasti ohjat käsiinsä. Kovan painostusjakson päätteeksi Forssell sai pallon Lodilta rangaistusalueen rajalla ja tykitti painavan kudin takanurkkaan ohi KuPS-maalivahti Mika Hilanderin. KuPS onnistui painamaan pelin johto-osuman jälkeen ajoittain Klubin puoliskolle, mutta vaaralliset paikat jäivät vähiin puolustuksen pitäessä ja harvatkin yritykset torjui varmasti kapteeni Ville Wallén. Sinetin ottelu ja kausi sai 89. minuutilla. Erfan Zenelin kierteinen vapaapotku osui kumpaankin tolppaan ja pyöri kuin tarjottimella Forsselille, joka pisti pallon tyhjään maaliin. Mestaruusjuhlat olivat valmiina alkamaan.

Voitto tarkoitti, että HJK ei ole kärsinyt tappiota Veikkausliigassa 20 otteluun. Siitä on hyvä jatkaa kaudelle 2014.