Westöllä kiireinen kevät

HJK:n omaan nuorisokaartiin kuuluva 18-vuotias Johannes Westö on mielenkiintoisen kevään alussa. Peliaikaa talven otteluissa on tullut hyvin ja toisaalla edessä on vielä yo-kirjoitusten loppurutistus.

– Tähän mennessä kirjoitukset ovat menneet ihan hyvin, tai ainakin viime syksynä kirjoittamani suomen ja englannin kielet. Nyt kevään lopuista kirjoituksista takana on vasta pieni osa, mutta niistä on jäänyt hyvä fiilis, Johannes Westö kertoo.

Sen suurempia tavoitteita ei Westöllä kirjoitusten kanssa ole. Luku-urakka alkoi joulun jälkeen, ilman tarkkoja suunnitelmia.

– En ole ottanut kirjoituksista isoja paineita. Jotain uhrauksia joudun kuitenkin tekemään, kuten jättämään tulevan Espanjan leirin väliin.

– Vaikein vaihe on joka tapauksessa ohi. Enemmän aikaa vei koulussa fyysisesti oleminen. Nyt elämää helpottaa se, että voi vapaammin aikatauluttaa ja sovittaa harjoittelun ja lukemisen yhteen. Valmentajat ja muut pelaajat ovat ymmärtäneet hyvin ja tukeneet kirjoituksiin valmistautumisessa.

Jalkapalloon ollut Westön mukaan jopa helpompi keskittyä kirjoituksien aikaan. Se on hänen mukaansa näkynyt myös omassa harjoittelussa.

– Treenit ja pelit ovat tuntuneet hyviltä. Olen positiivisella mielellä kevättä ja koko kautta ajatellen, Westö miettii.

– Paljon on tietenkin vielä kehitettävää, hän lisää.

Keskikenttä ei ole tyytyväinen oman tasonsa heilahteluihin pelin aikana. Tasaisuus onkin yksi kehityksen kohde kevään mittaan.

– Ja tuntuu, että juuri siinä on myös kehittynyt, sillä pelejä on ollut paljon ja pelituntuma on ajankohtaan nähden hyvä.

– Jos vertaan viime vuoteen, niin olen päässyt todella paljon paremmin mukaan liigajoukkueen rytmiin.

HJK:n joukkue ei ole muuttunut viime vuodesta paljoakaan. Johannes Westön mielestä se näkyy entistäkin tiiviimpänä joukkuehenkenä.

– Tunnelma harjoituksissa on ollut todella hyvä. Tämän vuoden ensimmäiset kuukauden ovat olleet mukavia, ja kaikista paistaa kovat odotukset tulevaa kautta kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa.