Åland lisäsi HJK:n tuskaa

HJK kohtasi lauantaina Åland Unitedin tärkeässä ottelussa Talin nurmella. Kotijoukkueen heikko putki sai kuumassa kelissä jatkoa, kun vieraat nappasivat kolme pistettä mukaan kotimatkalle.
HJK-valmentaja Jutta Rautiainen oli murheissaan HJK:n jo kolmannesta peräkkäisestä kotitappiosta.
– Tämän vuoden Åland United on parempi kuin viime vuoden joukkue. Nyt voivat kaikki viimeistään lopettaa puheet meidän mestaruudesta. Kyllä me joukkueessa ollaan aina otettu peli kerrallaan, eikä haihateltu turhia. Edelleen tehdään töitä kovasti, että tämä muuttuisi tästä iloksi, Jutta kertoo.
Valmentaja on erityisen harmissaan, miten ottelu hävittiin. 
– Maalit oli halpoja. Siihen kun lisää, ettei oma peli ole tällä hetkellä kulkenut hirveen hyvin niin se lisää tuskaa potenssiin tuhat. Jos jotain hyvää haluaa löytää, niin vaihdot onnistuivat tänään, Rautiainen toteaa.
Kamppailun ensimmäinen vartti sujui melko tasaisissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei saanut kiinni pallonhallinnasta. Ote oli hyvin hienoisesti Åland Unitedilla. Ensimmäinen todellinen vaaranpaikka tuli HJK-maalille. 
ÅU sai vapaapotkun noin kahdestakymmenestä metristä kentän oikealta puolelta. Vaarattoman näköinen veto leijaili klubilaisten onneksi vain tolppaan. 
HJK:n ensimmäinen hyvä maalipaikka tuli reilun parinkymmenen minuutin kohdalla. Hyökkääjä Sini Ihamäki kamppaili pallon itselleen oikean kulmalipun tuntumassa ja pääsi syöttämään rangaistusalueen eteen Heidi Lindströmille, mutta veto epäonnistui.
Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä vierailijat iskivät. ÅU:n Maryette Karring antoi kulmapotkun oikealta. Pallo tavoitti maalin eteen juosseen Pille Raadik’n, joka ohjasi pallon päällään maalin vasempaan nurkkaan.
Muutama paikka siunaantui myös kotijoukkueelle, mutta ensimmäisellä puoliskolla maalia ei saatu tehtyä.
Noin neljänkymmenen minuutin kohdalla Åland tuli jälleen. HJK menetti pallon hyökkäyspäässä ja punapaidat pääsivät vastahyökkäykseen. ÅU:n Marie Waarheid pääsi kuljettamaan pallo kohti HJK:n maalia, samalla kun Felicia Schroeder juoksi oikeata laitaa merkkaamattomana. Pallo pelattiin Schroederille, joka ohitti maalivahti Vera Variksen ja laittoi pallon tyhjiin. Tauolla mentiin vierailijoiden 0-2 – johdossa.
Toisen puoliajan alkuun HJK-valmentaja Jutta Rautiainen käytti kolme vaihtoa. Kentälle kirmasivat Tiina Saario, Satu Kruus ja Nora Heroum tuomaan lisää puhtia Klubin hyökkäyspeliin. Kuitenkin vain viisi minuuttia toisen puoliskon alkuun Åland United pääsi lisäämään Klubin tuskaa.
Maryette Karring keskitti vasemmalta reunalta pallon takatolpalle, josta pallo pomppi flipperinä ÅU:n Felicia Schroederille. Schroeder viimeisteli Ålandin 0-3-johdon aivan maalin edestä vaivattomasti.
Ottelu pelattiin erittäin lämpimissä olosuhteissa, joten tuomari keskeytti pelin 70:n minuutin kohdalla ja joukkueet pitivät juomatauon. Klubi tuntui saavan virtaa tuosta hetkestä ja rupesi ottamaan otetta pelistä. Klubin kavennusmaali tuli vajaat kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä komean hyökkäyksen päätteeksi.
Sini Ihamäki pääsi kuljettamaan palloa rangaistusalueen rajaa pitkin ja syötti pallo Minna Tuomiselle. Tuominen jatkoi pallon yhdellä kosketuksella Heidi Lindströmille, joka pyssytti pallon maalia kohti. Pallo otti kimmokkeen maalivahdista ja Nora Heroum oli terävästi irtopallossa ja pääsi tekemään Klubin avausmaalin komealla vedolla maalin läheltä.
HJK:n ote parani hieman, mutta kiri jäi lyhyeen. Åland United vei täydet pisteet mukanaan ja nousi sarjataulukossa tasoihin kärkeä pitävän PK-35:n kanssa.
 

HJK 1 – 3 Åland United

0-1 Pille Raadik ’27
0-2 Felicia Schroeder ’40
0-3 Felicia Schroeder ’50
1-3 Nora Heroum ’83
HJK:n kokoonpano
Vera Varis, Minna Tuominen, Kati Hakala, Laura Kivistö (<- ’46), Marianna Tolvanen (<- ’46), Heidi Lindström, Sanna Malaska, Emmi Alanen (<- ’46), Elina Syrjälä, Sini Ihamäki, Emma Koivisto, Vera Varis
Vaihtopenkki
Ina Suutari, Tiina Saario (-> ’46), Nea-Stina Liljedahl, Sanna Porali, Satu Kruus (-> ’46), Nora Heroum (-> ’46), Sini Vehviläinen