Annika Huhta jatkaa Klubissa

Kaudella 2018 Naisten Liigassa debytoinut Huhta nähdään sinivalkopaidassa myös tulevalla kaudella.

17-vuotias Annika Huhta on tyytyväinen – tuplamestaruuskausi Klubissa on ollut oman pelaamisen osalta nousujohteinen, jonka lisäksi U19-tyttöjen maajoukkue voitti juuri EM-karsintaturnauksessa lohkonsa puhtaalla pelillä.

–  Päätös jatkaa syntyi ilman suurempia pohdintoja, sillä Klubissa pelaaminen tuntuu omalta. Olen valmis ottamaan seuraavan kehitysaskeleen omassa pelaamisessa ja tiedän, että hyvän ympäristön lisäksi kehittyminen vaatii tietysti kovaa työtä päivästä ja viikosta toiseen.

Huhta on pelannut Klubin keskikentällä hyökkäävässä roolissa ja kellottanut jo nyt miltei kolminkertaiset minuutit edelliskauteen verrattuna.

– Omaan tekemiseen on tullut kauden mittaan lisää tasaisuutta sekä varmuutta. Odotan innolla jo ensi kauden pre-seasonia, niin oman treenamisen kuin joukkueen kehittymisen osalta.