Annika Huhta palaa Klubin vahvuuteen
Vuosi sitten HJK:sta yhdysvaltalaisen University of North Carolina Chapel Hillin (UNC) yliopistojoukkueeseen siirtynyt Annika Huhta palaa vahvistamaan Klubia kesän otteluissa.
Vuodesta 2016 HJK:ta edustanut Annika Huhta (s. 2002) siirtyi Yhdysvaltojen menestyksekkäimmän yliopistojoukkueen UNC:n riveihin kesäkuussa 2021. Kuluneen vuoden aikana Huhta on siirtynyt UNC:stä Floridan suurimpaan yliopistoon, University of Central Floridaan (UCF). Paikallisen sarjan ollessa kesätauolla Huhta vetää ylleen tutun sinivalkoisen paidan.
– Olen viihtynyt Yhdysvalloissa tosi hyvin. Joukkueessamme on paljon eurooppalaisia, myös monta maajoukkueissa kohdattua vastustajaa, joten pelityylimmekin on enemmän eurooppalainen. Olen löytänyt itselleni sopivan roolin joukkueessa ja kotiutunut tosi hyvin ja saan elää huippuluokkaista ammattiurheilijan elämää, Huhta kertoo kuluneesta vuodesta.
– UCF:n pre season alkaa elokuussa ja valmennus odottaa, että pelaajat ovat huippukunnossa jo pre seasonin alussa. Paluu tuttuun ympäristöön Klubiin ja ylipäätään joukkueympäristössä harjoitteleminen ja pelaaminen takaa, että voin palata pre seasonille parhaassa mahdollisessa iskussa.
Huhta on pelannut HJK:ssa kesästä 2016 lähtien. Pelejä liigatasolla on kertynyt 52, joissa keskikenttäpelaaja on tehnyt neljä maalia. Huhta on edustanut Suomea myös U23-maajoukkueessa.
– Olen tietenkin seurannut Klubin alkukautta tiiviisti ja meillä on tällä kaudella tosi kova joukkue ja vuodessa on menty taas huimasti eteenpäin. HJK:lla on tälle kaudelle kovat tulosodotukset ja pisteitä täytyy ottaa, joten kyllä täälläkin saa heti sopivasti painetta omalle suorittamiselle, Huhta hymyilee.
Tervetuloa kotiin, Annika!