HJK kaatoi Bolliksella KPV:n maalein 6-1

HJK jatkaa tappiotonta marssiaan liigassa, tällä kertaa jyrän alle jäi KPV. Loppuvihellyksen jälkeen tulostaulu näytti joukkueiden tasoeron, pisteet jäivät Helsinkiin maalein 6-1 (1-0).

KPV:n maalilla Alake Funsho joutui antautumaan jo kolmen peliminuutin jälkeen kun Sini Ihamäki pisti pallon verkkoon. HJK vei jatkossakin peliä, mutta ensimmäisellä jaksolla ei nähty lisäosumia.
KPV näytti pääsevän hetkellisesti peliin mukaan kun vierailijoiden Jenni Leinonen tasoitti pelin 52. minuutilla. Iloa ei Kokkolalaisleirissä kuitenkaan kauaa riittänyt. Kun toista jaksoa oli pelattu kymmenen minuuttia maalasi Ihamäki toistamiseen, ja siitä KPV ei enää toipunut. 
Hyvän kauden pelannut hyökkääjä Taru Laihanen, viimeisteli nopeassa tahdissa kolme maalia toisella puoliajalla. Laihanen käytti hattutemppuun aikaa kymmenen minuuttia. Kellon käydessä jo lisäaikaa, myös Ihamäki teki ottelussa kolmannen osumansa Laihasen esityöstä.
Pari minuuttia aiemmin KPV:n turhautunut kapteeni Sara Myntti näki punaista kun ottelun erotuomari Sami Turunen ajoi Myntin suihkuun toisen keltaisen kortin saattelemana. 
HJK on nyt kaksi pistettä PK-35 Vantaata jäljessä kun neljä kierrosta on pelaamatta. PK-35 on pelannut yhden ottelun vähemmän, ja kohtaa huomenna FC Unitedin.