HJK matkaa Kuopioon taistelemaan pisteistä

HJK jatkaa pisteiden metsästystä lauantaina 3.5. kello 16.00 Kuopiossa Pallokissoja vastaan. Alkukausi on ollut naisille pettymys, eikä viidestä pelatusta ottelusta ole irronnut vielä pisteen pistettä. Aikaa kääntää tilanne päälaelleen on kuitenkin vielä runsaasti, ja mikä olisi parempi paikka aloittaa kuin jo lauantaina.

Pallokissat on saanut vahvan alun sarjassa, ja vaanii hyvissä asemissa neljännellä sijalla taulukossa. Kuopiolaiset ovat taistelleet lupaavia tuloksia nappaamalla tasapelipisteen PK-35 Vantaalta avauskierroksella ja kolmesta vieraspelistään kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Pallokissat eivät vielä ole kärsineet tappiota sarjassa. Viime sunnuntaina kaatui TPS Turussa nuorten maaotteluissakin edukseen esiintyneen Erika Winterin kahdella osumalla.

  • Kuopio on ollut vaikea paikka HJK:lle, eikä sunnuntai tee poikkeusta. Lähdemme hakemaan tietenkin kolmea pistettä, mutta jo piste olisi parannusta edellisiin peleihin, totesi HJK:n päävalmentaja Maria Virolainen.

Klubin alkukausi on ollut vaikea. Pelkästään huonosti joukkue ei ole pelannut, mutta hyviä hetkiä ovat liian usein seuranneet huonot. Maalinteko on ollut ikävän tahmeaa ja koko joukkueen puolustaminen tuskaista. Niukat tappiot ovat syöneet joukkuetta, kun hienosta taistelusta huolimatta pistetili ei ole avautunut. Toisaalta yksi voitto saattaisi avata henkisen lukon ja johtaa loistokkaaseen putkeen. Viime vuonna HJK toipui nopeasti raskaasta alkukaudesta ja voittosarake alkoi karttua juurikin toukokuussa. Voisiko lauantai olla uuden putken alku?

  • Pallokissat on tahtojoukkue, joka ei anna milliäkään periksi missään tilanteessa. Lauantain ottelua ei ratkaise taito tai kokemus, vaan yksinkertaisesti työn määrä ja halu pelata joukkueen eteen, muistutti Virolainen.

HJK sai hyviä uutisia viikolla, kun Heidi Lindström palasi vahvuuteen loukkaantumisen jälkeen. Hanna Pyhäjärvi on vielä kysymysmerkki, mutta muuten joukkue on selvinnyt uusilta poissaoloilta.

Pallokissat – HJK kello 16.00 alkaen Savon Sanomat Areenalla Kuopiossa.