HJK Naiset 50 vuotta – Christina Forssell, henkisen valmennuksen puolestapuhuja

HJK Naiset juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Joukkue oli Suomen ensimmäinen naisten pääsarjajoukkue, joten samalla vietetään myös suomalaisen naisten pääsarjatason jalkapallon juhlavuotta. HJK Naisten historian merkkihenkilöt jakavat Klubin kanavissa vuoden aikana muistojaan sekä näkemyksiä ja toiveita jalkapallon tulevaisuudesta.

Christina Forssell oli 11-vuotias saadessaan käteensä ensimmäisen muistivihon, jonka kantta koristi HJK:n logo. Klubilaisuus tarttui 80-luvun alkupuolella pieneen pelaajaan nopeasti Helsingin eri kentillä harjoitellessa. Sinivalkoinen palo säilyi läpi pelaajavuosien eikä ole haalistunut sen jälkeenkään.

Forssell on yksi lajin ehdottomista uranuurtajista. Hän pelasi HJK:ssa 14 kautta toimien myös joukkueen kapteenina. Suomen mestaruuksia kertyi kymmenen, Suomen Cupin voittoja seitsemän. Forssell edusti Suomea myös 70 A-maaottelussa. Hän rikkoi ennakkoluuloja maan rajojen ulkopuolellakin ollessaan yksi ensimmäisistä suomalaispelaajista Yhdysvalloissa, josta tuliaisena myös kaksi yliopistosarjamestaruutta.

Forssell muistaa pelivuodet energian, riemun ja kehittymisen täytteisenä aikana. Kontrasti nykyiseen seura- ja maajoukkuetoimintaan on suuri, mutta se ei latistanut tunnelmaa.

– Kyllähän nainen jalkapalloilijana on nykyisin paljon tavallisempi asia, mutta ei asennoituminen silloinkaan ollut mustavalkoisesti pelkästään negatiivista. Monien mielestä oli tosi innostavaa kuulla, että tyttö tai nainen pelasi jalkapalloa. Toki joukkoon mahtui myös niitä, jotka katsoivat, ettei näin pienikokoinen voi pelata jalkapalloa ja toisaalta niitä, jotka ajoivat läpi muutosta, että pelaisimme housuhameissa. Onneksi se ei mennyt läpi, Forssell naurahtaa.

–UEFA Clubin välieristä jäi erityisen hyvät muistot. Teimme itse paljon tärkeiden kotiotteluiden promoamiseksi. Meillä oli onneksi joukkueessa arkkitehtiopiskelija, joka auttoi meitä mainosten suunnittelussa ja kuvien ottamisessa. Silloin ei myöskään ollut somen kaltaista väylää, jossa voisi viestiä ilman isoa rahallista panostusta tai toimittajia, jotka seuraisivat naispuolisten pelaajien uraa, Forssell muistelee.

Forssell muistaa HJK:ssa saamaansa valmennusta lämmöllä. Valmennuksen merkitys ja kehitys on alkanut pohdituttaa syvemmin oman pelaajauran päätyttyä.

– Vasta näin myöhemmin olen ymmärtänyt kuinka paljon oli niitä taustalla vaikuttavia ihmisiä, kuten Heimo Laaksonen ja Paavo Einiö, joilla on ollut valtava merkitys lajille, ja jotka todella laittoivat sielunsa ja aikansa tähän. He varmistivat, että Klubissa oli sen ajan parhaimmat valmentajat. Sain HJK:ssa tosi hyvää valmennusta, mutta onhan valmennusosaaminen ylipäätään mennyt eteenpäin niistä ajoista ja pelaajan kehitykseen panostetaan nykyään monipuolisemmin. Itselleni olisi tehnyt hyvää, että joku olisi mitannut palautumista, treenihulluna kun sitä veti itsensä monta kertaa ylikuntoon, Forssell hymähtää.

Nykyisin myös urheilijoiden henkisen hyvinvoinnin parissa työskentelevä Forssell näkee ilokseen viime vuosien kehitysloikan kantaneen jo hedelmää.

–  Suurimman osan peliurastani Suomessa ei ollut käytössä mitään henkiseen valmennukseen viittaavaa. Olin itse kiinnostunut aiheesta jo silloin, joten hain tietoa kirjoista. Ruotsissahan oltiin edellä tällä saralla ainakin 10 vuotta. Suomessa henkiseen valmennukseen suhtauduttiin aika epäillen ja se miellettiin lähinnä rentoutus- tai mielikuvaharjoituksiksi.

– Tässä on otettu Suomessa isoja askelia ja maajoukkueiden tulokset puhuvat puolestaan monipuolisemmasta valmennuksesta, jossa pelaajien henkinenkin puoli otetaan tavoitteellisemmin huomioon. Aiemmin saatettiin hävitä viime sekunneilla, mutta nyt se on usein ollut toisinpäin. Jaksetaan keskittyä ja uskoa. Toki silti etenkin seuratasolla on vielä paljon mihin tarttua, jos vaan resurssit riittävät, Forssell kiteyttää.

Henkisen valmennuksen tulevaisuuden roolista kysyttäessä Forssellilla on pitkä lista konkreettisia keinoja, joilla henkistä valmennusta voi tuoda osaksi seuratoimijoiden arkea, vaikka resurssit olisivat tiukassa.

– Yleisesti ottaen aika harva pelaaja uskaltaa mennä sanomaan valmentajalle, että tarvitsisi tukea esim. jännittämiseen tai muuhun henkiseen seikkaan. Siksi olisi tärkeää, että on muita tahoja, joille pelaaja voi kertoa asioistaan ilman pelkoa siitä, että päätyy penkille. Se henkilö voi olla vaikka huoltaja, hieroja tai fysio. Toivoisin kuitenkin myös valmennukselta, että ei vedettäisi liian nopeita johtopäätöksiä, jos pelaaja sanoo esimerkiksi, että itseluottamus ei ole kohdallaan. Ennemmin avattaisiin tilannetta, kuin otetaan vain pois kokoonpanosta, Forssell painottaa jatkaa:

– Pelaajille on annettava perustyökaluja, joilla voi vaikuttaa itseensä. Lisäksi kaikkien tiimissä olevien on erotettava mikä ero on yksilön ja joukkueen huomioimisessa ja valmentajien pitää olla tietoisia tietyistä seikoista, jottei turhia virheaskelia tule. Toivoisin myös, että pelaajia kehotettaisiin puhumaan ja myös hakemaan apua entistä aiemmin. Siksi on tärkeää, että on taho, johon valmennus tai kuka vaan voi ottaa yhteyttä, jos havaitsee vaaran merkkejä. Myös valmentajilla olisi tärkeää olla tukitaho, jonka kanssa pohtia henkiseen puoleen liittyviä asioita.

Lopuksi Forssell nostaa vielä yhden ohjeen, joka ei ole lajirajoista riippuvainen.

– Jokaisella on mahdollisuus vahvistaa tai heikentää muita omalla toiminnallaan. Se on hyvä pitää mielessä.