HJK rutiininomaiseen voittoon TPS:stä

HJK kohtasi kesäkuun ensimmäisessä ottelussaan Turun Palloseuran. Kamppailu kulki stadilaisten hallinnassa kutakuinkin alusta loppuun, mutta myös vierailla oli tilaisuutensa. TPS sai mm. rangaistuspotkun, jonka HJK-vahti Vera Varis torjui. Ottelu päättyi Klubin 2-0 – voittoon. HJK:n maaleista vastasivat Iida Muinonen ja Satu Kruus.
Klubi lähti otteluun vahvasti ja otti pelin haltuunsa ensimmäisestä hetkestä lähtien. Jo ennen parin minuutin täyttymistä HJK oli päässyt kokeilemaan vierailijoiden maalivahdin tarkkaavaisuutta puolipitkillä laukauksilla. TPS joutui vetäytymään kenttäpuoliskolleen jo aikaisessa vaiheessa, mutta silti Klubi pääsi useasti kolkuttelemaan turkulaisten ovelle. 
TPS pääsi vähitellen hieman paremmin mukaan otteluun, mutta HJK piti silti selvästi otetta pelistä. Lopulta kuitenkin HJK:n painostus konkretisoitui. 
Ensimmäinen jakso oli loppuhetkillään, kun HJK avasi maalitilin. Emma Koivisto teki nousua oikean laitapuolustajan tontilta ja eteni aivan TPS-puolustuslinjaan asti, kunnes hänet pelattiin läpi. Koivisto eteni maalille asti ja syötti rinnalle nousseelle Iida Muinoselle, joka sijoitti pallon käytännössä tyhjään maaliin. 1-0 – lukemissa mentiin tauolle.  
Toinen puoliaika jatkui kutakuinkin siitä, mihin jäätiinkin. Hyvin pian TPS sai kuitenkin mahdollisuuden nousta tasoihin. TPS-pelaaja kaadettiin rangaistusalueella ja mustapaidoille vihellettiin tilanteesta rangaistuspotku. Veto lähti oikeaan kulmaan ja Klubilaisten riemuksi maalivahti Vera Varis oli oikeassa paikassa torjuakseen vedon. Peli jatkui Klubin 1-0 – johdossa.
Melkein heti edellisen tilanteen jälkeen HJK pääsi jälleen maalien makuun. Marianna Tolvanen sai pallo rangaistusalueen vasemmalla reunalla. Tolvanen syötti pallon maalin eteen Satu Kruus’lle, jolla oli helppo työ viimeistellä Klubin toinen maali ottelussa.
Maalin jälkeen peli hieman rahoittui ja myös TPS sai muutamia tilaisuuksia. Lopputulokseksi jäi 2-0.

HJK-TPS 2-0 (1-0) 

1-0 Iida Muinonen 43′
2-0 Satu Kruus 51′
HJK:n avauskokoonpano:
Vera Varis, Kati Hakala, Laura Kivistö, Iida Muinonen, Tiina Saario, Marianna Tolvanen, Anna Vlasoff, Nora Heroum, Emma Koivisto, Satu Kruus, Ella Rinta-Filppula.
Vaihtopelaajat:
Linda Ruutu, Maiju Mutikainen, Nea-Stina Liljedahl, Marta Huhtamies, Jasmin Seppälä.
Vaihdot:
60′ Satu Kruus -> Linda Ruutu
78′ Iida Muinonen -> Marta Huhtamies
78′ Anna Vlasoff -> Nea-Stina Liljedahl
82′ Ella Rinta-Filppula -> Maiju Mutikainen