HJK vierasvoittoon Porissa – Nice Futis kaatui luvuin 1-2

HJK palasi lyhyen tauon jälkeen taas tositoimiin Naisten Liigassa. Joukkue kamppaili lauantaina vierasottelussa porilaista Nice Futista vastaan.  Klubi voitti ottelun niukasti tuloksella 1-2. Sinivalkoisten molemmista maaleista vastasi Iida Muinonen.
– Ottelun alku oli aika vaikea, me ei saatu peliä kulkemaan. Ei saatu syöttöjä oikein molemmilla. Loppua kohden meidän peli parani ja saatiin pidettyä palloa paremmin, Iida Muinonen kuvailee. 
Iida ei usko tauon liiemmin vaikuttaneen pelituntumaan. Hän kertoo joukkueen treenanneen kovaa ja uskoo valmistautumisen olleen hyvää. Tasaisesta ottelusta huolimatta Muinonen uskoo HJK:n pystyneen pitämään kotijoukkueen enimmäkseen poissa maalipaikoilta.
Sarjatilanne pysyi kärjen osalta muuttumattomana, sillä FC Honka ja PK-35 Vantaa selvittivät myös omat ottelunsa. Tilanne kärjen osalta on erittäin tasainen vielä kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä. HJK on kolmantena pisteen jäljessä FC Honkaa ja PK-35 Vantaata.
HJK:lla on jäljellä yksi vierasottelu ja yksi kotiottelu. 8.10. lauantaina joukkue matkustaa Pietarsaareen FC Unitedin vieraaksi, viimeinen kotiottelu taas pelataan viikko 
edellisestä 15.10. kotikentällä Töölössä KMF:ää vastaan.
Voittaakseen mestaruuden Klubi tarvitsee apuja jo muilta kilpailijoilta. Nyt joukkue voi keskittyä vain tekemään oman osuutensa.
– Kaikkia otteluita lähdetään voittamaan. Me tehdään kaikkemme voittaaksemme, Muinonen sanoo.
NiceF – HJK 1-2 (0-0)
0-1 Iida Muinonen 49’
0-2 Iida Muinonen 80’
1-2 Hanna Ruohomaa 90+3’ (rp)
HJK:n kokoonpano:
Vera Varis, Laura Kivistö, Tiina Saario, Marianna Tolvanen, Heidi Lindström, Nea-Stina Liljedahl, Sanna Malaska, Emmi Alanen, Elina Syrjälä, Emma Koivisto, Nora Heroum.
Vaihtopelaajat:
Iida Muinonen, Sanna Porali, Sini Ihamäki, Ella Rinta-Filppula, Sini Vehviläinen, Paula Romakkaniemi.
Vaihdot: 
24’ Sini Vehviläinen -> Nea-Stina Liljedahl
46’ Iida Muinonen -> Tiina Saario
82’ Ella Rinta-Filppula -> Emma Koivisto
86’ Sini Ihamäki -> Nora Heroum