HJK voitti FC Unitedin 1-8 – Klubi sarjakärkeen

HJK kävi lauantaina Pietarsaaressa FC Unitedin vieraana. Matkalta tarttui mukaan täydet pisteet Klubin maalatessa toisella jaksolla peräti kuudesti. Kauden alun niukat voitot kuitattiin tällä kertaa selvällä 1-8 – voitolla. 
HJK:n keskikenttäpelaaja Emmi Alanen kertoi joukkueen pelanneen vakuuttavasti ja ansainneen voittonsa vastustajaa selvästi paremmalla pelillä.
– Me liikuteltiin palloa hyvin tänään, puolustimme ja hyökkäsimme myös koko joukkueena. Pelin hallinta oli meidän eduksi oikeastaan koko pelin ajan. FC United teki maalinsa nopeasta hyökkäyksestä, mutta onneksi me tasoitettiin aika nopeasti sen jälkeen. Toisella puoliajalla oltiin melkein koko ajan niiden kenttäpuoliskolla, Alanen kertoo.
Emmi pelasi viime kaudella vielä FC Unitedin riveissä, joten ottelussa oli pientä extralatausta keskikenttäpelaajalle. Alanen teki myös ottelussa maalin entistä joukkuettaan vastaan.
– Kyllä mua jännitti ennen peliä. Ehkä jopa normaalia enemmän, mutta ihan mukavalta tuntui pelata. Sain kuudentoista rajalle syötön Muinosen Iidalta ja siirsin pallon yhdellä kosketuksella eteenpäin ja vedin pallon maaliin. Se oli kuitenkin vain yksi maali muiden joukossa, vaikka vastassa olikin entinen joukkue, Emmi kertoo.
Kautta on jäljellä enää yksi kierros, joten jokainen voitto on tärkeä. HJK paranteli asemiaan mestaruustaistelussa, sillä FC Honka jäi kotonaan vain tasapeliin KF10:ä vastaan. HJK nousi sarjakärkeen kahden pisteen turvin, mutta PK-35 Vantaalla on vielä kierroksen päättävä ottelunsa Ilvestä vastaan pelaamatta.
– On täytynyt onnistua, jos haluaa mestaruustaistelussa pysyä. Toivottavasti me pystytään hoitamaan vika peli vielä, muuten tämä ei ole enää meidän käsissä. Varmasti pelaajat seurailevat PK-35:n huomista ottelua, Emmi Alanen sanoo.

FC United – HJK 1-8 (1-2)

1-0 Louise Björkskog 18’
1-1 Marianna Tolvanen 27’
1-2 Sini Vehviläinen 42’
1-3 Iida Muinonen 55’
1-4 Sanna Malaska 60’
1-5 Emmi Alanen 65’
1-6 Iida Muinonen 70’
1-7 Nea-Stina Liljedahl
1-8 Heidi Lindström 85’

HJK:n kokoonpano:

Vera Varis, Kati Hakala, Laura Kivistö, Iida Muinonen, Tiina Saario, Marianna Tolvanen, Sanna Malaska, Emmi Alanen, Elina Syrjälä, Nora Heroum, Sini Vehviläinen.
Vaihtopenkki:
Heidi Lindström, Nea-Stina Liljedahl, Sini Ihamäki, Emma Koivisto, Mari Perasto, Paula Romakkaniemi.
Vaihdot:
27’ Emma Koivisto -> Laura Kivistö
65’ Heidi Lindström -> Sini Vehviläinen
70’ Nea-Stina Liljedahl -> Nora Heroum
75’ Sini Ihamäki -> Iida Muinonen