HJK:n naisille tärkeä ottelu mitalitaistelun kannalta tiistaina

HJK:n naisten edustusjoukkue saa tiistain kotiottelussaan vastaan pahimman vastustajansa mitalikamppailussa. Naapurikaupungin FC Honka saapuu Töölön pallokentälle takaa-ajajan roolissa.

Naisten liigassa kärkikaksikko PK-35 Vantaa ja ÅU ovat jo aikapäiviä sitten menneet menojaan, mutta taistelu pronssisesta mitalista elää kiivaana pääkaupunkiseudulla. FC Hongalla on mahdollisuus nousta voitolla tasapisteisiin HJK:n kanssa, vaikkakin stadilaisten parempi maaliero pitää joukkueen vielä kuljettajan paikalla. Kierroksia on kaikkinensa kolme jäljellä, joten voitolla HJK ottaisi valtavan loikan kohti mitalisijaa.

Liiga on ollut lyhyellä maaottelutauolla. HJK:n joukkueesta maajoukkuekutsun ansaitsi peräti viisi pelaajaa: Laura Kivistö, Marianna Tolvanen, Tiina Saario, Emma Koivisto ja Nora Heroum, joiden avustuksella maajoukkue hankki lopputurnauspaikan ensi vuonna Ruotsissa pelattaviin EM-kisoihin.

Maajoukkueen mukana ollut Marianna Tolvanen ei koe, että maajoukkuekomennuksilla olisi vaikutusta joukkueen yhtenäisyyteen tulevassa ottelussa.

– No mä luulen, että on vaikuttanut positiivisesti ja negatiivisesti. Pelaajat, jotka ei ollut maajoukkueen mukana, on saaneet levätä. En usko, että sillä muuten kuitenkaan on suurta merkitystä. Ehditään olla vielä parit treenit yhdessä, Tolvanen sanoo.

Molemmat tiistain joukkueet ovat pystyneet hoitamaan edelliset ottelut melko hyvällä rutiinilla poislukien kohtaamiset kärkikaksikon kanssa. HJK tosin pystyi Vantaalla viemään PK-35:ltä täydet pisteet, mutta espoolaisten tavoin kärsi tappion Ålandia vastaan. FC Honka on kuitenkin ollut HJK:lle vaikea vastus tällä kaudella, sillä voittoa ei vielä liigassa sinivalkoisille ole suotu.

– Toivon että viimeinkin pystytään näyttämään paremmuutemme. Suurimmaksi osaksi tämä ottelu ratkaisee pronssitaistelun. Meillä on hyvä asema, että meillä on vielä PK-35 vastassa ja voimme vaikuttaa mestaruuskamppailuun, Maru sanoo.

Tolvanen näkee loppukauden positiivisena haasteena ja kertoo, ettei koe ottelusta paineita.

On hienoa, että loppukauden otteluissa on panosta. Ei se mulle henkilökohtaisesti tuo painetta, että on kovia vastustajia.

HJK – FC Honka tiistaina 25.9. klo 18.00, Töölön pallokenttä.