Jenna Topra Klubipaitaan
Monipuolinen hyökkäyspään pelaaja siirtyy Klubiin kauden 2022 kattavalla sopimuksella.
Vuonna 2001 syntynyt Jenna Topra pelasi päättyneellä kaudella Tikkurilan Palloseuran paidassa 23 ottelua viimeistellen niissä 12 maalia.
Hän oli mukana, kun Suomi pelasi vuoden 2018 U17 MM-kilpailuissa Uruguayssa. Nykyään hyökkääjä kuuluu Suomen U23-maajoukkueeseen.
HJK:n päävalmentaja Jonne Kunnas uskoo Topran tuovan lisää monipuolisuutta Klubin hyökkäyspelaamiseen.
– Jekku on erittäin analyyttinen ja tavoitteellinen urheilija, jolle uskon meidän ympäristön sopivan erinomaisesti. Hän pystyy pelaamaan useammassa erilaisessa roolissa ja tuo monipuolisuudellaan eri vaihtoehtoja pelaamiseemme. Viime vuosina pääsääntöisesti laitakaistalla viihtynyt Jekku on erittäin vahva pallollisena ja pystyy aiheuttamaan jatkuvaa uhkaa vastustajan viimeiseen linjaan. Onkin hienoa, että hän on meidän ryhmässämme ensi kaudella, Kunnas kommentoi.
Topra näkee Klubin hyvänä paikkana kehittymiselleen.
– Halusin ympäristöön, missä asiat tehdään ammattimaisesti ja pystyn kehittymään sekä keskittymään jalkapallon toteuttamiseen. Tavoitteenani on lähteä ulkomaille pelaamaan ammattilaisena. Haluan myös jonain päivänä edustaa Suomen A-maajoukkuetta. Ensi kaudella haluan kehittyä ja kasvaa pelaajana. Haluan auttaa joukkuetta onnistumaan ja voittamaan parhaani mukaan. Tietenkin haluan myös olla taistelemassa ensi vuoden Suomen mestaruudesta, Topra kertoo tavoitteistaan.
Tervetuloa Klubiin Jenna!