Joanna Tynnilä – huippufutista, musiikkia ja kemiantekniikkaa

Vuosi oli 2008 ja pieni Joanna Tynnilä ala-asteen toisella luokalla, kun luokkakaveri toi kouluun Vantaan jalkapalloseuran esitteen. Siltä istumalta Joanna houkutteli mukaansa myös toisen innokkaan ja ensimmäistä kokeilukertaa seurasi nopeasti neljä vuotta VJS:n väreissä. Sieltä nuoren pelaajan tie jatkui Tikkurilan Palloseuraan ja täksi kaudeksi ensikertaa sinivalkoiseen Klubin paitaan.

Joanna Tynnilä - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

– Jo aika nuorena lapsena tuli tunne, että futis on mun juttu. Pitkään en kuitenkaan ajatellut siitä sen enempää, kun että pelasin, koska se oli kivaa. Vasta ihan viimevuosina on syttynyt ajatus siitä, että haluan tehdä tätä myös ammatikseni, Tynnilä muistelee.

Nyt 20-vuotias puolustaja edusti Suomea mm. jo vuoden 2018 U17 MM-kilpailuissa Uruguayssa. Maajoukkuekokemuksilla onkin ollut oleellinen rooli siihen, että unelma ja tavoite ammattilaisuudesta on syttynyt.

– Nuorten EM- ja MM-kisat, ja etenkin niissä menestyminen, olivat niin hieno kokemus ja niin spesiaali juttu, että silloin syttyi vielä vahvemmin ajatus, että voisin itsekin oikeasti tähdätä kansainväliselle tasolle, Tynnilä paljastaa.

Joanna Tynnilä - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

Nuoresta pitäen tavoitteellisesti niin futikseen kuin opiskeluihinkin suhtautunut Joanna pitää yhä molemmat narut tiukasti käsissä. Jalkapallouran ohella tulevan diplomi-insinöörin päivät täyttyvät Aalto yliopiston kemiantekniikan kursseista.

Monilahjakkaan Tynnilän erikoisosaamiset eivät lopu vielä tähänkään. Pienestä pitäen pianoa soittanut ja musiikkiluokat käynyt Tynnilä on yhä opiskelujen ja jalkapallon jättämällä ajalla musiikin parissa. Kalenterien organisointi vaatii usein priorisointia, jossa futis vie yleensä voiton. Silti tärkeimpänä ohjenuorena on tietynlainen rentous.

– Olen aina tykännyt matikasta, kemiasta ja luonnontieteistä, joten sillä kulmalla jatkoin opiskeluja Aaltoon. Vaikka opiskelen tällä hetkellä futiksen ohella, ajatuksena on, että haluaisin ensin kokea pelaajauran ulkomaillakin, vaikka Ruotsissa tai Englannissa, ja vasta sitten aloittaa ns. perinteisen työuran.

– Menen tilanteisiin täysillä ja annan kaikkeni. Samalla kuitenkin tekemisestä pitää nauttia ja kentällä pitää olla hauskaa. Toivottavasti se myös näkyy, Tynnilä päättää.

Tiesitkö Joanna Tynnilästä?

#3
Kaudella 2021 jokaisessa TiPS-matsissa täydet minuutit
Soittolistan kärjessä Ed Sheeran
Tuleva diplomi-insinööri