Jonne Kunnas jatkaa päävalmentajana

Jonne Kunnas jatkaa HJK:n Kansallisen Liigan joukkueen päävalmentajana myös kaudet 2021 ja 2022.

UEFA A-valmentajatutkinnon suorittanut Kunnas siirtyi täksi kaudeksi liigajoukkueen päävalmentajaksi. Kaksi edellistä kautta (2018–2019) hän toimi HJK:ssa Talenttivalmentajana, liigajoukkueen valmennustiimissä sekä 2001-syntyneiden tyttöjen maajoukkuevalmentajana.

– Tämä kausi on tietysti vielä kesken, mutta päätös hyväksyä jatkosopimusehdotus oli lopulta helppo, Kunnas kertoo.

– HJK:ssa todella halutaan viedä asioita eteenpäin ja kehittää liigajoukkueen ympäristöä tukemaan pelaajien arkea. On myös tärkeää, että emme mene vain kausi kerrallaan vaan koko ajan katseet ovat myös tulevaisuudessa, päävalmentaja lisää.

HJK on toistaiseksi kerännyt 11 pelistään 21 pistettä.

– Kausi on ollut toki haasteita täynnä kuten muillakin joukkueilla, mutta olemme saaneet peliämme koko ajan kehitettyä. Ja luottavaisena lähdemme loppukauden peleihin, Kunnas toteaa.