Kansallisen Liigan avaus lauantaina Bolt Arenalla

HJK avaa kautensa Kansallisessa Liigassa tulevana lauantaina, kun vieraaksi saapuu Jyväskylän Pallokerho.

Maaria Roth - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist


HJK:n edellinen peli Kansallisessa Liigassa on juuri JyPK:iä vastaan, kun joukkueet kohtasivat viime kauden päätöskierroksella Bolt Arenalla. Silloin Klubi nappasi voiton maalein 3–0. Viime kauden ensimmäisessä kohtaamisessa JyPK oli puolestaan kotikentällään vahvempi lukemin 2–0.

Nyt HJK ja JyPK kohtaavat Kansallisen Liigan avauskierroksen pelissä.

– Samat kolme pistettä on tästäkin pelissä jaossa kuin muista, mutta ainahan sarja-avaus on sarja-avaus. Pitkän talven jälkeen siinä on aina extralataus mukana. Hienoa päästä pelaamaan pisteistä ja kiva tietysti aloittaa kausi kotikentällä, päävalmentaja Jonne Kunnas kertoo.

Menneeseen talveen päävalmentaja on varsin tyytyväinen, vaikkakin poissaoloja on ollut paljon erilaisten vammojen takia.

– Loukkaantumiset eivät tietenkään ole hyvä asia. Niiden myötä talven peleissä on moni saanut isoja näyttöpaikkoja ja hienoa, että moni on niihin myös tarttunut. Meidän pelimallimme on aika hyvin iskostunut joukkueeseen, ja sitä kautta ei ole niin kiinni siitä, että keitä pelaajia kentällä on, vaan enemmän mennään sen kollektiivin kautta, Kunnas pohtii.

JyPK:n päävalmentaja vaihtui täksi kaudeksi ja uudeksi päävalmentajaksi tuli Vesa Stenroos. Myös pelaajistossa on tapahtunut muutoksia jonkin verran.

– JyPK:llä on ollut talven aikana vähän vaikeuksia tuloksellisesti, mutta kevättä kohden heidänkin pelaamisensa on edennyt nousujohteisesti. JyPK puolustaa varmasti tiiviisti ja kyttää vastahyökkäyksiä. Näissä se on myös vaarallinen. Ikinä ei ole helppoa, kun vastustaja puolustaa tiiviisti ja tukkii välejä, päävalmentaja kertaa.

Klubi kärsi toissa viikolla tappion PK-35 Vantaalle Suomen Cupin välierässä rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Sarja-avaukseen Klubi lähtee hakemaan kolmea pistettä.

– Varmaan se niin menee, että meillä on pelissä enemmän pallonhallinta ja JyPK tosiaan puolustaa tiiviisti. Toki aina pelissä on erilaisia vaiheita, mutta tämän suuntaista on odotettavissa. Nyt korostuu se, että meidän on oltava hyviä pallon kanssa, säilyttää tasapaino koko ajan sekä päästä boksiin myös ahtaammista tiloista, Kunnas ennakoi.

Klubilta on sivussa edelleen iso joukko pelaajia. Osa loukkaantuneista on palaamassa kentille lähiaikoina.

– Meillä on laaja materiaali, joten saamme lauantaina jälleen kentälle hyvän ryhmän, vaikkakin poissaoloja tosiaan edelleen on, Kunnas painottaa.

HJK ja JyPK kohtaavat lauantaina Bolt Arenalla kello 14.00. Ottelu pelataan ilman yleisöä. Ruutu+ näyttää matsin suorana lähetyksenä.