Kansallisen Liigan otteluohjelma julkaistu

Subway Kansallinen Liiga käynnistyy 17. huhtikuuta. HJK kohtaa kauden ensimmäisessä ottelussa JyPK:n Bolt Arenalla.

Essi Sainio - HJK Helsinki. Photo: @ Riku Laukkanen

Tulevalla kaudella Kansallisen Liigan sarjajärjestelmä palaa malliin, joka oli käytössä ennen poikkeuksellisesti pelattua kautta 2020.

Sarjajärjestelmän mukaisesti huhtikuusta elokuun loppuun pelataan kymmenen joukkueen runkosarja, jossa kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti, kotona ja vieraissa. Runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan loppusarjaan runkosarjasijoitusten perusteella.

Kausi alkaa lauantaina 17. huhtikuuta ja runkosarja päättyy lauantaina 28. elokuuta. Jatkosarjat käynnistyvät syyskuun alussa ja päätöskierrokset pelataan viikonloppuna 9.–10. lokakuuta. Jatkosarjojen otteluohjelmat julkaistaan runkosarjan päättymisen jälkeen. Kansallinen Liiga pyritään viemään läpi mahdollisimman hyvissä olosuhteissa, minkä johdosta kausi on tiiviimpi kuin aiempina vuosina. Sarjaan on silti jätetty tilaa mahdollisille koronaviruksesta johtuville ottelusiirroille.

Kaikki kauden 2021 ottelut ovat tuttuun tapaan nähtävissä Ruutu+ -palvelusta.

Katso kaikki HJK:n Kansallisen Liigan ottelut tästä.
Koko Kansallisen Liigan otteluohjelman näet tästä.

HJK:n Kansallisen Liigan kausikortit 2021 tulevat myyntiin pian.