Klubi matkustaa Euraan

Kotijoukkueen peli ei ole sujunut kovinkaan hyvin, sillä NiceF löytyy tällä hetkellä sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Joukkueella on vain viisi pistettä ja ainoastaan yksi voitto, 2–1 kotona TPS:aa vastaan. Tilastojen valossa porilaisilla on ollut vaikeuksia molemmissa päissä kenttää; joukkue on viimeistellyt 14 pelissä ainoastaan 9 osumaa, kun omaan päähän on mennyt 40 maalia. Viimeisessä viidessä ottelussa NiceF on onnistunut tekemään maalin vain kerran. Joukkueen paras maalintekijä kolmella maalillaan on ollut Hanna Ruohomaa.

Heikko menestys on johtanut myös muutoksiin seurassa. Kesäkuun alussa syksystä 2011 joukkuetta valmentanut Sami Rintanen siirrettiin sivuun päävalmentajan paikalta. Uudeksi valmentajaksi nimitettiin puolalainen Boguslaw Plich, joka on Pallo-Iirojen ex-pelaaja ja on ollut mukana myös FC Rauman naisjoukkueen valmennuksessa.

Klubin ja NiceF:n keskinäisessä pelissä Talin hallissa huhtikuussa HJK oli parempi lukemin 3–1. Tällöin klubilaisten tehopelaaja oli Vera Saastamoinen, joka viimeisteli kaksi osumaa. Kolmannen maalin teki Sanna Huhtamo.

Päävalmentaja Maria Virolainen korostaa, että HJK ei saa missään tapauksessa olla ylimielinen.

– Porilaiset taistelevat sarjapaikastaan, aivan kuten GBK:kin. Meillä tulee olla sataprosenttinen lataus oteluun.

HJK pääsee matkalle länteen suhteellisen ehjänä.

– Annikka Tossavainen on edelleen pitkäaikaispotilas, Laura Hyvönen ja Stephanie Rose ovat myös todennäköisesti poissa.

 

NiceFutis – HJK, lauantai 3.8. klo 16.00, Eura