Klubi murskaa KuPS:n

HJK kaatoi sunnuntaina vieraskentällä Kuopion Palloseuran (KuPS) maalein 4–0.

HJK Naiset - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist

HJK aloitti ottelutapahtuman hyvin ja otti sen heti hallintaansa. Pelin avausmaali syntyi 20. minuutin kohdalla, kun Linda Nyman syötti Lotta Lindströmille pallon boksiin. Lindströmin syöttö tavoitti puolestaan Milja Kivirannan, jonka laukauksen Helmi Raijas ohjasi onnistuneesti maaliin. Maali oli Raijaksen ensimmäinen Kansallisessa Liigassa.

Heti perään HJK onnistui toistamiseen. Tällä kertaa Tuuli Enkkilä riisti pallon ja lopulta Lotta Lindström ohjasi pallon KuPS:n maaliin.

Avausjaksolla Klubi onnistui vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa asialla oli Ria Karjalainen, joka teki vahvan kuljetuksen boksiin ja laukoi pallon lopulta läheltä sisään. Näin tauolle mentiin HJK:n 3–0-johdossa.

Toisella jaksolla 3–0-tilanteessa peli oli edelleen lähes täysin Klubin kontrollissa. KuPS ei juurikaan maalipaikkoja saanut ja HJK puolestaan loi useamman hyvän hyökkäyksen.

Pelin loppupuolella Klubin korkea prässi toimi vielä kertaalleen, kun Daniela Tolonen riisti pallon ja ohjasi sen alakulmaan. Osuma oli Toloselle myös uran ensimmäinen Kansallisessa Liigassa.

KuPS ei pelissä saanut loppukiriä käyntiin missään vaiheessa ja HJK:n puolustuspeli toimi loistavasti täydet 90 minuuttia. Näin HJK nappasi mahtavan 4–0-voiton KuPS:sta. Voiton myötä HJK nousee sarjan kärkipaikalle tasapisteisiin KuPS:n kanssa.

– Se oli meiltä erinomainen esitys. Hyökkäys- ja puolustuspeli toimi hyvin. KuPS ei paikkoja juurikaan saanut ja meillä oli taas paljon hyviä paikkoja. Meidän prässimme toimi myös hyvin ja pystyimme ohjaamaan KuPS:n paikkoihin, josta saimme tehtyä riistoja tai pakotettua heidät heikompiin etenemisiin, päävalmentaja Arttu Heinonen iloitsee pelin jälkeen.

– Pelisuunnitelma toimi hyvin ja pelaajat tekivät tänään kaikkensa sen eteen, että voittaisimme ottelun. Puolustusmoraali oli myös loppuun asti täydellistä. Suuri kunnioitus pelaajille jälleen tästäkin pelistä, päävalmentaja jatkaa.

Klubin pelit jatkuvat ensi lauantaina, kun Bolt Arenalle saapuu vieraaksi PK-35 Vantaa. Ottelu alkaa klo 15.00.

KuPS–HJK 0–4 (0–3)
20. 0–1 Helmi Raijas
23. 0–2 Milja Kiviranta
41. 0–3 Ria Karjalainen
74. 0–4 Daniela Tolonen

Kokoonpano
Annika Laihanen
Mimmi Nurmela
Joanna Tynnilä
Maaria Roth
Laura Hillberg
Helmi Raijas (70.Peppi Kontturi)
Tuuli Enkkilä (70.Daniela Tolonen)
Linda Nyman
Milja Kiviranta (83.Sonja Hillberg)
Ria Karjalainen (70.Lotta Kalske)
Lotta Lindström (83.Ilona Walta)