Maiju Mutikaisen viime hetken maali toi täydet pisteet

Talin hallissa pelattu ottelu tarjosi paikallaolijoille todellisen jännitysnäytelmän. HJK aloitti väkevästi ja takoi 2-0 lukemat tulostaululle jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. 

Ensin Annika Kukkonen vei kotijoukkueen 1-0 johtoon, ja hetkeä myöhemmin Heidi Lindström onnistui PK-35:n merkkausvirheen seurauksena. HJK hallitsi ensimmäistä jaksoa selvästi mutta lisämaaleja ei nähty. Tauolle mentiin HJK:n 2-0 johdossa.

Toiselle puoliajalle vieraat tulivat paremmalla asenteella ja kova prässi vaikeutti HJK:n pelinrakentelua. PK saikin enemmän otetta ja kavennus nähtiin 66. minuutilla kun Aino Lehtinen yllätti HJK:n maalia vartioineen Ina Suutarin. Reilu viisi minuuttia edellisestä pallo jäi kulman jälkeen pomppimaan Klubin maalin eteen, ja Saida Härkönen tuikkasi pelivälineen ruuhkasta verkon perukoille.

HJK ei masentunut tasoituksesta vaan nuori joukkue keräsi itsensä hienosti, ja Maiju Mutikainen teki kulmapotkun jälkitilanteesta voittomaalin. Osuma syntyi tuomarin antamalla lisäajalla.

Päävalmentaja Jutta Rautiainen oli iloinen nuorten suojattiensa asenteesta.

-Hienoa että tytöt saivat pelin vielä käännettyä. Paljonhan meillä on vielä pelissä parannettavaa, vasta kolme kuukautta on tehty töitä yhdessä. Ensimmäinen puoliaika oli hyvää peliä, vastustajan kavennuksen myötä meille ehkä sattui pieni pelillinen notkahdus. Mutta vaikka välillä on kuoppaisempaa, pallo pomppi meille tänään ja olemme voitosta ylpeitä. 

-Hyvää mainosta nämä pelit ovat koko sarjalle, ja olen varma että tänään Talissa paikalla olleet nauttivat näkemästään. Kolme pistettä saatiin, muuten tämä peli on jo unohdettu ja katseet käännetty kohti seuraavaa peliä. Se on vaikea vieraspeli Pietarsaaressa vapun jälkeen sunnuntaina. Tavoitteenamme on parantaa otteita peli peliltä ja sen eteen tytöt tekevät jatkuvasti valtavan määrän töitä. 

HJK – PK-35 3-2 (2-0)

6. 1-0 Annika Kukkonen
10. 2-0 Heidi Lindström
66. 2-1 Aino Lehtinen
72. 2-2 Saida Härkönen
90. 3-2 Maiju Mutikainen

HJK: Ina Suutari, Laura Kivistö, Sanna Porali, Sini Ihamäki (82. Niina Mönkkönen), Veera Vartiainen, Minna Tuominen (72. Nea-Stina Liljedahl), Heidi Lindström, Tiina Saario (84. Maiju Mutikainen), Elina Syrjälä, Annika Kukkonen, Taru Laihanen