Naisten joukkueiden valmentajatilanne selvillä

HJK:n naisten joukkue kokee tulevalle vuodelle hienoisia muutoksia henkilöstössä. Menneellä kaudella hopealle yltänyt joukkue pysyy taustaryhmän osalta enimmäkseen samana, mutta mm. joukkueen apuvalmentajana toiminut Annu Vaskimo ei jatka tehtävässään. 
Naisten joukkueen taustaryhmässä päävalmentaja Jutta Rautiaista avustavat ensi kaudella uusina hahmoina Kati Kantanen ja Markus Alopaeus. Maalivahtien valmennuksessa jatkaa Eemeli Ihalainen ja huollossa Timo Torniainen. Lisäksi Jari Mutikainen on  mukana joukkueen ”managerina”. Mutikainen hoitaa pelaajien asioita, jotka eivät välttämättä liity suoraan valmennukseen tai kilpailutoimintaan.
Selkein muutos joukkueen taustoissa on kahden apuvalmentajan mukanaolo. Päävalmentaja Jutta Rautiaisella on ollut suuri merkitys valmennustiimin kokoamisessa. Seuran puolelta nähdään positiivisena asiana, että valmennuksessa on pysyvyyttä ja stabiiliutta. Joulukuussa vetovastuun HJK:n tyttö- ja naisfutiksesta ottanut Jari Rantanen kokee myös tärkeäksi, että valmentaja saa vaikuttaa oman taustatiiminsä valintaan.
– Pääkoutsilla pitää olla reilusti varaa sanoa siihen, ketä tiimissä on. Kati ja Markus ovat Jutalle ennestään tuttuja ja hän tietää, että homma toimii heidän kanssaan. Eemeli on Jutan luottovalmentaja ja erittäin ahkera ja luotettava tyyppi. Hän tekee työtä isolla sydämellä, Rantanen kehuu.
Valmennusjohtaja Rantanen uskoo, että pelaajat hyötyvät harjoituskentällä lisävalmentajasta.
– Yksi syy ainakin on, että saamme työtaakkaa jaettua koko vuoden ajalle tasaisemmin. Työtä seurassa yritetään tehdä ammattimaisesti, mutta amatööriresurssein. Tällä taataan se, että saamme laadukkaita tapahtumia aina, vaikka joku valmennuksesta olisi kipeänä tai muuten estynyt. Lisäksi loukkaantumisia tulee aina ja on hyvä, että pelaajista pidetään hyvää huolta myös silloin, ”Jallu” sanoo.
Jari Rantanen vaikutti viime vuonna vanhempien junioripoikien valmennuksessa, jonka joukkueet menestyivät sarjoissaan erinomaisesti. Nyt joulukuusta alkaen Rantanen on ottanut tehtäväkseen seuran tyttö- ja naisfutispuolen. Rantanen mainitsee, että valmennussopimukset olivat jo enimmäkseen valmiina ennen pestin aloittamista. ”Jallu” peri tehtävät Petteri Kärkkäiseltä, joka jatkaa HJK:n poikien joukkueiden parissa.
– Ykkösintressinä on se, että miten pitäisi alkaa rakentaa koko naisfutisorganisaatiota. Tarvitaan kestävät rakenteet ja pysyvät toimintatavat riippumatta siitä, ketä tätä hommaa tekee. Työtä riittää tehtäväksi. Olen kuitenkin tyytyväinen naisten liiga- ja divarijoukkueiden ammattitaitoiseen valmennukseen. Lähdemme hyvillä mielin kohti hyvää kautta, Rantanen kertoo.
HJK:n naisten liigajoukkueen runko pelaajiston osalta on vielä rakennusvaiheessa. Sopimuksia on kymmenkunta. Pelaajasopimuksista tiedotetaan myöhemmin.

HJK Naisten liiga 2011 

Päävalmentaja: Jutta Rautiainen
Apuvalmentajat: Kati Kantanen, Markus Alopaeus
MV-valmennus: Eemeli Ihalainen

HJK 1. Div

Valmentajat: Maria Virolainen, Mikko Hampaala

HJK B-SM

Valmentajat: Päivi Lehto, Jukka Lappalainen