Naisten liiga käyntiin lauantaina

HJK:n naiset aloittavat liigaurakkansa lauantaina vierasottelulla TPS:ää vastaan. Viime kaudella Naisten liigan neljänneksi sijoittunut Klubi on pystynyt pitämään joukkueen avainpelaajat ja vahvistumaan talven aikana, joten odotukset ovat korkealla. Nuori ja nälkäinen ryhmä on saanut alleen hyvän harjoituskauden ja tähtää hyvään suoritukseen kauden avauksessa.

  • On aina hieno hetki kun liiga starttaa ja päästään pelaamaan pisteistä. Mahtava fiilis, kertoi joukkueen päävalmentaja Maria Virolainen.

Kauden ensimmäinen kilpailu päättyi pettymykseen, kun Suomen Cupista tuli lähtö kolmannella kierroksella. Niukkaan 1-0 -tappioon päättynyt ottelu Naisten Ykkösessä pelaavaa MPS:ää vastaan oli tärkeä muistutus siitä, mitä tapahtuu keskittymisen herpaantuessa. Virolainen oli pettynyt tulokseen, mutta uskoi joukkueen kykenevän kääntämään pettymyksen voimavaraksi.

  • Se oli aika tasapaksu ottelu. Meille on haastavaa, kun vastustaja pelaa tiukkaa joukkuepuolustusta. Hallitsimme näennäisesti, mutta aika vähän lopulta pystyimme pitämään palloa hyökkäyspäässä. Oli meillä paikkoja, mutta ei se mitään yhtä maalia ollut. Pettymys on tietenkin valtava, Suomen Cup oli yksi kauden päätavoitteistamme. Voihan tälläinen tappio joskus kääntyä positiiviseksi, sellainen viimeinen herätys ennen kauden alkua. Yhtäkään pistettä emme saa puolivaloilla. Se täytyy pitää mielessä, muistutti Virolainen.

Paljon parannettavaa jäi myös peliesitykseen. Klubi ei kyennyt tekemään maalia MPS-ottelussa, mutta päävalmentaja Virolainen kiinnitti huomiota myös puolustuspelin vahvistamiseen.

  • Puolustimme ihan kohtuullisesti, mutta emme niin aggressiivisesti ja aktiivisesti kuin oli pitänyt. Se vaikuttaa myös hyökkäyspeliin. Emme saaneet riistoja siellä missä haluttiin, jolloin hyökkääminen muuttuu astetta vaikeammaksi. Sekin oli osa sitä, miksi emme löytäneet aseita maalin tekemiseen.

Kauden avaukseen HJK pääsee lähtemään vahvalla kokoonpanolla. Pitkäaikaispotilaiden Enna Halosen ja Heidi Lindströmin lisäksi pienistä vaivoista kärsivät Iida Muinonen ja Tiina Jukarainen eivät vielä lauantaina ole pelikunnossa, muuten joukkue pääsee liikkeelle vahvimmalla mahdollisella ryhmällä.

HJK:n ja TPS:n viime kauden kohtaamiset ennustavat tasaista kamppailua. Turussa joukkueet päätyivät 1-1 -tasapeliin, Helsingissä Klubi oli Vera Saastamoisen maalin verran parempi 1-0. HJK:ta odottaa Turussa lauantaina nopea ja taitava vastustaja.

  • TPS on pelitavan osalta vielä aika mysteeri. Heillä on viime vuoden runko pysynyt kasassa, ja he ovat saaneet pari taitoa ja nopeutta tuovaa vahvistusta. Vastassa on pitkään yhdessä pelannut, yhtenäinen ryhmä. Treenipeleissä he ovat esimerkiksi voittaneet Hongan ja pelanneet Åland Unitedia vastaan tiukan pelin. Odotan aika tasaista peliä. Meidän täytyy puolustaa nöyrästi, totesi Virolainen.

Naisten liigan avauskierroksen ottelu TPS – HJK lauantaina 22.3. kello 14.00 alkaen Turun Kupittaalla.