Otteluraportti: HJK – FC Honka 1-1 (1-0)

Naisten sunnuntaitrilleri paikallisvastustaja FC Honkaa vastaan päättyi 1-1 -tasapeliin jännittävien vaiheiden jälkeen. HJK otti ensimmäisellä puoliajalla johdon Heidi Paajosen osumalla, mutta Honka kampesi itsensä viime hetkillä tasoihin Sini Vehviläisen osumalla. Tunnelma Klubin leirissä oli ottelun jälkeen kaksijakoinen.
  • Tietenkin se tuntuu ikävältä kun vastustaja tasoittaa pelin viimeisillä minuuteilla. Tämä oli kuitenkin mielestäni kauden paras pelimme, siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen. Piste sarjan kärkipään ryhmää vastaan on hyvä suoritus, kommentoi päävalmentaja Maria Virolainen.

HJK aloitti ottelun vahvasti. Jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana syntyi kaksi hyvää paikkaa iskeä ottelun avausmaali, mutta Vera Saastamoinen laukaus kolahti tolppaan ja Laura Hyvösen yritys pysähtyi maalivahtiin. Klubi otti johdon puolen tunnin pelin jälkeen, kun Heidi Paajosen sivurajan tuntumasta lähtenyt keskitys painui suoraan ohi takanurkkaan ohi maalilla odottaneen pelaajaryppään.

  • Puolustimme kuten olimme suunnitelleet ja pystyimme luomaan hyviä maalipaikkoja varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Toisella puoliskolla Honka pääsi peliin paremmin mukaan. Lopputulos oli lopulta aika oikeutettu, pohti Virolainen.

Pitkään kuitenkin näytti että HJK pystyisi pitämään johtonsa. 57. minuutilla Honka sai rangaistuspotkun kovan maalinedustilanteen jälkeen, mutta Noora Matikainen Klubin maalilla torjui upeasti Anna Auvisen vasempaa alanurkkaa kohti painuneen laukauksen. Matikaisen hyvät torjunnat pitivät Klubin etumatkalla aina 86. minuutille asti. Hongan Kiia Laine pääsi pyörittelemään HJK:n puolustusta ja onnistui jatkamaan pallon Sini Vehviläiselle, joka pyssytti pallon 25 metristä maalin yläkulmaan ja paikalliskamppailun pisteet tasattiin.

– Seuraavaksi meillä on edessämme ehkä kauden kolme tärkeintä peliä. Vastassa ovat Merilappi United, NiceF ja Pallokissat, jotka kaikki taistelevat samoista ylemmän loppusarjan paikoista kuin me. Pisteet sarjan kärkipään joukkueilta ovat tietenkin hyvä bonus, mutta pienet piste-erot takaavat että paikka kuuden joukossa pitää ansaita keskinäisissä peleissä samoista sijoista kamppailevien kanssa, kertoi Virolainen.

HJK matkustaa lauantaina 12.7. Kemiin otteluun Merilappi Unitedia vastaan. Kotonaan Klubi pelaa seuraavan kerran lauantaina 26.7. Pallokissoja vastaan.

HJK – FC Honka   1-1 (1-0)

(30. Paajonen – 86. Vehviläinen)

HJK: Matikainen, Perasto, Front Je, Saastamoinen, Huusko, Paajonen, Front Jo (83. Tossavainen), Ludemann, Hyvönen, Hietanen (71. Mäki), Salmi (78. Lindström).