Päävalmentaja kertoo: tältä näyttää HJK Naiset 2021
Kansallisen Liigan kauden alku on enää kahden yön päässä. Päävalmentaja Jonne Kunnas kuvailee joukkuettaan kauden kynnyksellä.
Tavoite pelaajiston rakenteesta ja ominaisuuksista on ollut luonnollisesti mielessä jo pelaajarekrytointeja tehdessä.
– Olemme keskittyneet löytämään pelaajia, jotka sopivat pelitapaamme. Kaiken taustalla pelaamisessamme on eteneminen pallonhallinnan avulla. Haluamme kuitenkin myös nopeutta tilanteenvaihtoihin ja hiukan lisää suoraviivaisuutta oikeisiin hetkiin. Olemmekin ylipäätään halunneet lisää nopeutta yhdistettynä oikeisiin pelitekoihin pelaajissamme. Nämä ominaisuudet painottuvat pelaajistossamme osaamisessa, joukkueen päävalmentaja Jonne Kunnas kertaa.
Tämän vuoden joukkue on ikärakenteeltaan edeltäjäänsä nuorempi, mutta tasapainoinen. Mukana on kokeneita ulkomaillakin pelanneita, Kansallisen Liigan runkopelaajia sekä ensimmäisiä vuosiaan pääsarjassa pelaavia.
– Olen iloinen, että meillä on tiukka kilpailutilanne joukkueen sisällä. Nuoremmat pelaajamme ovat tulleet talven aikana todella ennakkoluulottomasti mukaan ja taistelevat peliajasta täysipäisesti. Esimerkiksi Laura Hillberg pelasi todella vahvan talvikauden. Juuri tätä haluankin nähdä, että ollaan ennakkoluulottomia eikä tulla kumartelemaan tai pyydellä anteeksi vaan laitetaan itsensä likoon kentällä ja treeneissä, Kunnas painottaa ja jatkaa:
– Uskon myös, että kokeneemmat runkopelaajamme pystyvät edelleen viemään itseään eteenpäin ja ottaman steppejä omalla urallaan. Mm. Roth, Lehtola ja Kosola tulevat talvikauden perusteella olemaan Kansallisen Liigan oman pelipaikkansa parhaimmistoa ja nostamalla vielä omaa tasoaan vievät koko joukkuetta eteenpäin. Toisaalta olen varma, että tällä kaudella tullaan näkemään myös uusia vastuunkantajia, jotka ovat olleet suurelle yleisölle vielä pimennossa.
Klubin talvikautta ovat varjostaneet osin viime kauden peruja olevat loukkaantumiset. Kauden kynnyksellä tilanne näyttää valoisammalta ja monen pitkään sivussa olleen pelaajan odotetaan palaavan pian.
HJK avaa kauden kotona Bolt Arenalla 17.4. klo 14.00. Ottelua voi seurata suorana Ruudusta.
Koko HJK Naisten joukkueen näet tästä.