Sunnuntaina HJK – FC Lahti

HJK pelaa sunnuntaina Talin jalkapallohallissa Kansallisen Cupin puolivälieräpelin FC Lahtea vastaan.

Annika Laihanen - HJK Helsinki. Photo: © Mira Lönnqvist


Klubi pelasi Kansallisen Cupin lohkovaiheen hienosti: Kolmesta pelistä kolme voittoa, ja lohkovoitto. Peleissä HJK kaatoi HPS:n 3–1, PK-35:n 6–1 ja Åland Unitedin 4–2. Klubin paras maalintekijä lohkovaiheessa peleissä oli neljästi osunut Lotta Lindström. Peppi Kontturi teki kaksi maalia ja yhden maalin teki peräti seitsemän eri pelaajaa.

FC Lahti pelaa tulevalla kaudella Ykkösessä, johon se sai ns. Fast-track -paikan. Kansallisen Cupin alkulohkossa lahtelaiset kärsivät kaksi murskatappiota KuPS:lle sekä voittivat ja hävisivät kertaalleen KTP:lle. Kolmella pisteellään FC Lahti pääsi jatkoon parhaiden lohkokolmosten joukossa.

Kansallisen Cupin neljä parasta joukkuetta pääsevät Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle, joten välieräpaikan lisäksi sunnuntain pelissä on mukavasti panosta.

– Saimme viime viikolla hieman huilattua ja ladattua akkuja, mutta nyt kiva päästä taas pelaamaan kilpailullinen peli. Mukava kohdata myös kokonaan uusi vastustaja, päävalmentaja Arttu Heinonen sanoo.

Päävalmentaja Heinonen on varsin tyytyväinen joukkueensa talveen.

– Nyt olemme valmistautuneet kohti puolivälierää ja harjoitelleet suht paljon murtautumista ja maalipaikan luomista. Tarkoitus on koko ajan vielä monipuolistaa hyökkäyspelaamista. Joukkueemme on myös hyvässä fyysisessä iskussa, sillä saimme viikolla tehtyä myös testit ja pelaajamme ovat ottaneet hyviä kehitysaskeleita talvesta, Heinonen kertoo.

Ilona Walta ja Milja Kiviranta olivat menneen viikon Hollannissa U17-maajoukkueen EM-jatkokarsinnoissa. Loukkaantumisten takia ovat varmuudella sivussa sunnuntaina vielä Ria Karjalainen, Lilli Halttunen, Nelli Kalske sekä Jasmin Mansaray.

-–Pelistä on odotettavissa hieman eri tavalla haastava kuin aiemmista cupin peleistä. Uskon, että pidämme paljon palloa, joten pallon ja vastustajan liikuttaminen korostuu, sekä myös tasapaino vastustajan vastahyökkäysten varalta. Tervetuloa kannustamaan Klubi voittoon ja välieriin, Heinonen päättää.      

HJK – FC Lahti
Kansallinen Cup
19.3.2023 klo 14.30, ovet avoinna klo 14.00 alkaen
Talin halli

Matsiliput hjk.lippu.fi sekä ovelta.
Kausikorttilaisille veloitukseton sisäänpääsy (paikka varattava ennakkoon).
HJK TV näyttää pelin suorana lähetyksenä, striimin hinta 3 €.