Tiina Saario TPS-ottelusta: “Pelattiin juuri niin kuin sovittiin”

HJK voitti keskiviikon liigakamppailussa TPS:n 2-0. Turkulaisryhmä kaatui Iida Muinosen ensimmäisen jakso lopussa tekemään maaliin. Toisella jaksolla HJK varmisteli johtoaan Satu Kruus’n maalatessa kotijoukkueen toisen osuman.

HJK-kapteeni Tiina Saario ottelun kulkeneen käsikirjoituksen mukaan. Ottelu oli sinivalkoisten hallinnassa alusta loppuun saakka.

– Tärkeä peli, tärkeä voitto. Pelattiin juuri niin kuin sovittiin. Lähdettiin heti alusta kovaa. Peli oli meidän hallussa ja kyllä meillä oli paikkoja, että ei siinä mitään hätää missään vaiheessa ollut. Vera nappasi myös rankkarin hienosti, Tiina Saario kehuu.

HJK:n maalivahti Vera Varis torjui heti toisen jakson alkuun TPS:n rangaistuspotkun. Oikeaan alakulmaan suuntautunut veto päätyi nuoren maalivahdin hanskoihin ja TPS jäi lopulta maaleitta ottelussa. Myös Klubilla oli lukuisia tilanteita. TPS:n maalilla pelannut Katja Kankaanpää piti lukemat kohtuullisina torjumalla useita lähes varmoja maaleja, mm. Maiju Mutikaisen aivan ylänurkkaan suuntaunut kaukopommi jäi TPS-vahdin näppeihin.

– Paljon saatiin maalipaikkoja, mutta harmittavasti kauniiden kuvioiden päätteeksi ei enempää maaleja saatu. Uskon, että se teki hyvää tälle joukkueelle pitää palloa ja pelata hyvää futista. Täytyy vaan keskittyä enemmän peliin hyökkäyskolmannekselle. Ei siinä mitään ihmeempiä taikoja tarvita, Saario arvioi.

HJK:n tavaramerkki tällä kaudella on ollut vahva puolustus. Ryhmä on päästänyt vain kaksi maalia liigassa. TPS:lläkin oli tilaisuutensa keskiviikon ottelussa, mutta lopulta vastustajan maalisarake näytti jälleen pyöreää nollaa.

– Kun katsoo meidän puolustusta, niin onhan siellä tosi hyviä pelaajia. Ja, tiukan paikan tullen maalivahti nappaa pallot. Se on tärkeää meille, että on hyvä maalivahti.

Naisten Liiga on pian pelattu yksi kolmannes. Siirrettyä PK-35 – ottelua lukuunottamatta Klubi on kohdannut kaikki vastustajansa Naisten Liigassa. PK-35:n HJK kohtasi aiemmin Suomen Cupissa. “Justiina” kokee, että ensimmäinen liigakierros viittaa viime vuodesta erilaiseen kauteen.

– Liiga on ollut tasaisempi kuin aikaisempina vuosina. Ollaan saatu tärkeitä pisteitä kaikista peleistä. Mutta edelleenkin PK-35, Honka ja Åland ovat olleet ne pahimmat vastustajat.