TPS saapuu Klubin vieraaksi Bollikselle keskiviikkona

HJK:n naisten joukkue palaa pelikentille jälleen keskiviikkona. Edellisestä ottelusta on hieman yli kaksi viikkoa aikaa, tuolloin vastassa oli FC Honka ja ottelu Töölön pallokentällä päättyi 1-1 – lukemiin. Keskiviikkona HJK pelaa jälleen Bolliksella ja vieraaksi saapuu Turun Palloseura.

Klubi on selvittänyt alkukauden Naisten Liigassa tappioitta. Ryhmä on kolmantena muutaman ottelun enemmän pelanneita kilpailijoitaan PK-35 Vantaata ja Åland Unitedia perässä. Piste-erot ovat kuitenkin erittäin pieniä ja jo yhdellä voitolla HJK nousisi jälleen kärjen kantaan.

HJK-hyökkääjä Marianna Tolvanen vietti osan tauosta A-maajoukkueen mukana. Suomi valmistautui tuleviin EM-karsintoihin voittamalla Belgian 1-0. Tolvanen uskoo tauon tehneen lähinnä hyvää.

– En mä usko, että se on vaikuttanut, koska on ollut niin paljon pelejä, Maru kertoo.

TPS:n jälkeen HJK on pelannut yhden täyden kierroksen Naisten Liigassa. Tolvanen katsoo, ettei HJK ole vielä päässyt potentiaaliinsa alkukaudesta.

– HJK:n näkökulmasta, meidän peli ei ole ollut sitä, mitä on haluttu. Yllättävän tasaista on ollut, vaikka aluksi ajateltiin, että neljä joukkuetta on ylitse muiden. Onneksi me ollaan saatu pisteitä, vaikka ollaan pelattu aika huonosti. Etenkin ensimmäiset puoliajat on ollut huonoja ja matseista on tullut niiden takia vaikeita. Tokalla jaksolla ollaan sitten useasti onneksi saatu tarvittavat maalit, Tolvanen sanoo.

Vierasjoukkue TPS on kahdeksan ottelukierroksen jälkeen kuudennella sijalla. Turkulaiset ovat ehtineet pelata jo kaikkia muita joukkueita vastaan ennen HJK:n kohtaamista. Saldona on viisi tappiota ja kolme voittoa. HJK-hyökkääjä Marianna Tolvanen myöntää, ettei tiedä TPS:n nykykunnosta juuri mitään ja muistuttaa, että on tärkeää keskittyä enemmän omaan tekemiseen.

– Meidän täytyy olla agressiivisempia heti alusta asti. Me ollaan lähdetty peliin vähän katselemaan, että mitä tästä tulee. Keskiviikkona me lähdetään nyt viimeinkin kunnolla alusta asti.

HJK – TPS: Ke 6.6. klo 19.00, Töölön pallokenttä.