Tuuli Enkkilä Klubissa myös 2023
HJK on tehnyt kauden 2023 kattavan pelaajasopimuksen Tuuli Enkkilän kanssa.
21-vuotias Tuuli Enkkilä jatkaa kolmatta kautta Klubin keskikentällä. Erinomaisesti syöttävä sekä vahvasti kaksinkamppailutilanteissa pelaava Enkkilä ehti kuluneen kauden aikana pelaamaan valitettavien loukkaantumisien johdosta vain 13 Kansallisen Liigan peliä, ja onnistui kerran maalinteossa. Yhteensä uran aikana pelattuja liigapelejä on kuitenkin kertynyt jo 87.
HJK:n päävalmentaja Arttu Heinonen onkin mielissään, että Enkkilä on vahvistamassa joukkuetta myös tulevalla kaudella.
– Olen erittäin iloinen Tuulin jatkosopimuksesta kanssamme. Hän omaa erittäin monipuolisen pallollisen pelaamisen, sekä tuo omalla henkilökohtaisella osaamisella joukkueelle paljon laadukasta syöttämistä. Tuuli pystyy myös puolustamaan äärimmäisen hyvin isoja tiloja, katkomaan ja luomaan näin ollen positiivisen vaikutuksen meidän pelaamiseen. “Tuke” tulee tekemään kovasti hommia talven pre seasonin aikana ja tulee olemaan hyvässä iskussa, kun alamme pelaamaan pisteistä, Heinonen taustoittaa.
Enkkilä itse toivoo tulevan kauden olevan ehjä, mutta odotukset eivät jää vain siihen:
– Viime kausi oli omalta osaltani melko rikkinäinen loukkaantumisten takia. Olen kuitenkin iloinen saamistani minuuteista ja tyytyväinen joukkueeseemme. Tulevalta kaudelta odotan joukkueemme osalta hyvää ja tasapainoista suoriutumista sekä taistelua mestaruudesta. Itselläni tavoitteena on pelata ehjä kausi ja ansaita vastuuta kentällä, toteaa Enkkilä.