Vuosi käyntiin voitolla – “Vahva startti”

HJK pelasi lauantaina kauden 2022 ensimmäisen harjoituspelinsä. Peli päättyi 5–2-voittoon HJK P07 Sinistä vastaan.

Oona Sevenius - HJK Helsinki. Photo: @ Mira Lönnqvist

Ottelu pelattiin lauantaina Saharan kentällä. Peliaikana oli 3*30 minuuttia.

Vastustajajoukkue iski pelin ensimmäisen maalin noin vartin pelin jälkeen. HJK nousi kuitenkin tasoihin, kun Veera Hellman oli terävimpänä boksissa. Hellman oli lopulta Klubin tehopelaaja, sillä hän teki myös pelin 2–1- ja 3–1-maalit.

HJK P07 nousi vielä maalin päähän, mutta Laura Hillberg ja Oona Sevenius iskivät kumpikin maalin, joten lopputuloksena oli 5–2-voitto.

– Kokonaisuudessaan vahva startti talveen. Erinomaista heittäytymistä koko joukkueelta ja varsinkin pallollisen pelaamisen rakenteeseen voi tässä kohtaa talvea olla tyytyväinen, päävalmentaja Jonne Kunnas kiteytti matsin päätteeksi.

Klubi pelaa seuraavan pelinsä ensi lauantaina, jolloin Talin halliin saapuu vieraaksi Suomen Cupin lohko-otteluun Ykkösessä pelaava P-Iirot.

Harjoitusottelun kokoonpano

Annika Laihanen
Ella Kelloniemi
Joanna Tynnilä
Laura Hillberg
Mimmi Nurmela
Tea Heininen
Sonja Hillberg
Annika Haanpää
Jenna Topra
Jasmin Mansaray
Leonie Pankratz
Oona Sevenius
Veera Hellman
Ilona Walta
Nea Lehtola
Tuuli Enkkilä