HJK avaa liigakauden Oulussa

HJK aloittaa kauden 2019 ONS:n vieraana Oulussa. Vuonna 2012 Naisten Liigaan nousseet oululaiset ajautuivat päättyneellä kaudella karsintapeleihin, jossa joukkue kuitenkin voitti selkeästi 1. divisioonasta nousua hakeneen PK-35 Helsingin. Karsintapelit päättyivät ONS:n 2-0 ja 4-1 voittoihin.

ONS:n peliryhmä on pysynyt muutamia muutoksia luukunottamatta samana. Joukkueeseen on liittynyt Kanadan naisten sekä nuorisomaajoukkueissa esiintynyt hyökkääjä Marie Levasseur, jonka odotetaan tuovan hyökkäykseen lisää maalintekovoimaa. Oululaiset luottavat jälleen nuoreen joukkueeseen, joten jää nähtäväksi vaikuttaako karttunut kokemus aikaisempaa tasaisempana suorittamisena.

ONS:n päävalmentajana toimii jo karsintaotteluissa joukkueen puikkoihin siirtynyt Jussi Madetoja. Madetojalla on UEFA A-valmentajalisenssi ja hänellä on oman pelitaustan lisäksi naisten puolella kokemusta Pallokissojen (nyk. KuPS) TBSM-sarjajoukkueen valmentajana.

Oululaiset ovat ottaneet kaudella 2019 isonumeroiset voitot harjoitusottelussa RoPs:a ja Suomen Cupin ottelussa KuPS:a vastaan. Joukkue kärsi kuitenkin tappiot JyPK:a sekä FC Honkaa vastaan ja tippui Suomen Cupista.

Tavoitteena pisteet Töölöön

Oulu ei ole helppo paikka pelata. HJK on useammalla aikaisemmalla kaudella saanut vääntää oululaisten kanssa tosissaan ja kamppailut ovat päättyneet pienillä marginaaleilla voitoiksi. ONS:n edellinen voitto Klubista on huhtikuulta 2016.

HJK pääsee avausotteluun parhaalla miehistöllä ja pelaajat odottavat jo malttamattomina sarjan alkua. Ainoastaan Tuuli Siponen ja Emma Varmanen ovat loukkaantumisten takia varmuudella sivussa. Koko joukkueen täytyy lauantaina antaa kollektiivinen työpanos, jotta pisteet matkaavat Töölöön.

La 23.3. ONS – HJK klo 14:00 Arina Areena