44
Serrarens

Fabian Serrarens
Forward

  • Birthdate: 09/02/1991
  • Age: 33 years
  • Height: 188 cm
  • Nationality: Hollanti

Lue tästä Serrarensin laaja haastattelu keväältä 2022.

Amsterdamissa syntynyt Fabian Serrarens liittyi Klubin miehistöön tammikuussa 2022. Serrarensin sopimus kattaa kauden 2022 ja siihen sisältyy seuran optio myös kaudesta 2023. 188-senttinen Serrarens on pelipaikaltaan kärkipelaaja, mutta on tottunut urallaan pelaamaan myös laitahyökkääjänä ja kymppipaikalla.

Serrarens aloitti jalkapallon pelaamisen juniorina sittemmin lakkautetussa SC Voorlandissa, joka oli yksi kymmenistä Amsterdamin alueen jalkapalloseuroista. Serrarens pelasi juniorivuosinaan myös FC Utrechtissa, Telstarissa ja Zeeburgiassa ennen siirtymistään Ajaxin akatemiaan 16-vuotiaana vuonna 2008. 

Ajaxissa tie edustusjoukkueeseen ei kuitenkaan ikinä auennut, joten Serrarens siirtyi NAC Bredan akatemian kautta Almereen, jossa pääsi tekemään debyyttinsä aikuisten sarjoissa.

Ensimmäinen kausi Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla sujuikin varsin mallikkaasti, kun 24 ottelua tuottivat kuusi tehtyä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Seuraavaa kautta voisi kutsua Serrarensin läpimurroksi, kun 22-vuotias Serrarens laukoi samassa sarjassa 31 ottelussa yhdeksän maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä vaikka joutui pelaamaan kauden aikana paljon laiturina ja jopa laitapuolustajana. 

Seuraavat kaudet olivat hollantilaiselle haastavia, mutta maisemanvaihdos Almeresta takaisin juniorivuosilta tuttuun Telstariin – joka on saanut nimensä NASAn satelliitin mukaan – auttoi Serrarensia palaamaan vanhalle tasolleen. Serrarens viimeisteli kahden kauden aikana 15 maalia Telstarille ja tarjoili myös joukkuetovereilleen maaleja 12 kappaleen edestä.

Kaudelle 2017–18 Serrarens siirtyi De Graafschapin joukkueeseen, ja taitava kärkipelaaja osoittautuikin nappihankinnaksi. Heti ensimmäisellä kaudellaan Serrarens takoi joukkueelleen peräti 16 maalia ja seitsemän maalisyöttöä ja osoitti arvonsa etenkin Eredivisien nousukarsinnoissa, joissa hän teki maalin jokaisessa karsintojen neljässä ottelussa. Kauden päätteeksi De Graafschap onnistui nousemaan takaisin pääsarjaan, ja näin ollen Serrarensille avautui oivallinen tilaisuus päästä näyttämään osaamistaan ensimmäistä kertaa urallaan pääsarjatasolla. 

De Graafschapin kausi 2018–19 Eredivisiessä ei sujunut kovin ruusuisesti, kun joukkue majaili käytännössä koko kauden putoajan paikalla. Serrarens pelasi koko kauden joukkueensa ykköshyökkääjänä ja viimeisteli kauden aikana seitsemän maalia, joista kolme Fortuna Sittardin verkkoon.

Kaudeksi 2019–20 Serrarens lähti ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaan kentille, kun siirto puolalaiseen Arka Gdyniaan varmistui. Kausi Puolan pääsarjassa ei kuitenkaan sujunut toivotusti, joten Serrarens palasi kauden jälkeen takaisin tuttuun sarjaan – Hollannin toiselle sarjatasolle Roda JC:hen. Rodassa nähtiin Serrarensin lisäksi myös suomalaisväriä, kun joukkueen kapteenina toimi – ja toimii edelleen – entinen HJK-pelaaja Richard Jensen. Serrarens ehti tekemään Rodan riveissä seitsemän maalia ja syöttämään kuusi ennen kuin hänen sopimuksensa purettiin elokuun lopussa 2021.

Uran tilastot:

Eredivisie (Hollannin liiga) 27 ottelua, 7 maalia, 2 syöttöä.
Ekstraklasa (Puolan liiga) 19 ottelua, 0 maalia, 3 syöttöä.
Keuken Kampionen Divisie (Hollannin kakkostaso) 235 ottelua, 60 maalia, 39 syöttöä.