2
Ollila

Tuomas Ollila
Defender

  • Birthdate: 25/04/2000
  • Age: 23 years
  • Nationality: Finland

#2 Tuomas Ollila

Helsingissä syntynyt ja kasvanut Tuomas Ollila on edustanut HJK:n organisaatiota urallaan nyt kahteen otteeseen. Käpylän Pallon kasvatti siirtyi kaudella 2017 HJK Klubi 04:n riveihin yhdessä kaksoisveljensä Akseli Ollilan kanssa, mutta tie vei myöhemmin muihin maisemiin. Ollila palasi Klubiin kauden 2022 päätteeksi kaksivuotisella sopimuksella. Vasenjalkaisen Ollilan pelipaikka löytyy vasemmalta kaistalta, jossa 173-senttinen kiituri pystyy pelaamaan sekä perinteisen laitapakin että hyökkäävämmän wing-backin rooleissa.

Suomen poikamaajoukkueet läpi kolunnut Ollila on ollut nuoresta saakka lahjakas pelaaja, ja hän pääsi pelaamaan ensimmäisellä HJK-visiitillään kerran edustusjoukkueessa: tammikuussa 2018 tuolloin 17-vuotias Ollila pelasi toisen puoliajan harjoitusottelussa Hammarbyta vastaan.

HJK Klubi 04 tippui Ykkösestä kauden 2018 päätteeksi, ja Ollila siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan Helsingin ulkopuolelle. Osoitteeksi valikoitui Ykkösen kärkiseuroihin lukeutunut kotkalainen FC KTP, jossa Ollila pelasi isossa roolissa kaksi kautta.

Ollila on edennyt urallaan järkevin askelin, ja seuraava askel vei nuorukaisen Tampereelle, kun Ilves tiedotti tehneensä kaudet 2021 ja 2022 kattavan sopimuksen vasemman puolustajan kanssa. Siirto osoittautui loistavaksi sekä pelaajan että seuran kannalta, kun Ollila nousi ryminällä pelipaikkansa ehdottomaan kansalliseen eliittiin. Ollila kuului Ilveksen runkomiehiin molemmilla kausilla ja viimeisteli tamperelaisjoukkueelle peräti 10 liigamaalia kahden vuoden aikana.

Erinomaiset otteet Ilveksessä poikivat sekä siirron takaisin Klubiin että paikan Suomen maajoukkueeseen. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kutsui Ollilan marraskuussa 2022 harjoitusotteluihin Norjaa ja Pohjois-Makedoniaa vastaan, ja laitapakki kellotti täyden 90-minuuttisen 1–1-tasapeliin päättyneessä Pohjois-Makedonia-kamppailussa.

Uran tilastot (tilanne 31.1.2023):
Veikkausliiga: 42 ottelua, 10 maalia, 4 syöttöä
Ykkönen: 51 ottelua, 2 maalia, 4 syöttöä

Suomen maajoukkue: 1 ottelu
Suomen poikamaajoukkueet: 12 ottelua