3
Saksela

Janne Saksela
Defender

  • Birthdate: 14/03/1993
  • Age: 31 years
  • Height: 185 cm
  • Weight: 73 kg
  • Nationality: Finland

Lue tästä Sakselan laaja haastattelu keväältä 2022.

Klubiin kaudeksi 2021 siirtynyt Janne Saksela on Veikkausliigassa meritoitunut laitapuolustaja. Hänen sopimuksensa ulottuu kauden 2022 loppuun. Saksela on vahvasti hyökkäyksiä tukeva pelaaja, ja hänet on nähty HJK:ssa myös oikean puolen wing-backina. Hyökkäyspäässä Saksela on etenkin mainio keskittäjä.

Sakselan junioriajan joukkueina toimivat SAPA, PK-35 sekä HJK. Saksela pelasi Klubissa edellisellä visiitillään viimeksi vuonna 2012 ennen kuin siirtyi kauden aikana Jyväskylään ja JJK:hon, jossa hänelle kertyi ensimmäiset pääsarjaottelut (9) Veikkausliigassa sekä ensimmäinen maali. Tuon kauden jälkeen Sakselan tie vei RoPS:iin. 

Rovaniemellä nuori ja lupaava Saksela löi itsensä läpi Veikkausliigassa. Kolmen pohjoisessa vietetyn kauden aikana Sakselalle kertyi 87 ottelua, joissa syntyi seitsemän maalia ja 14 maalisyöttöä. 

Lokakuussa 2016 Saksela teki 2+1-vuotisen sopimuksen Hollantilaisen Sparta Rotterdamin kanssa. Kahden ja puolen Rotterdamissa vietetyn vuoden aikana Sakselalle kertyi muun muassa viisi ottelua maan korkeimmalla sarjatasolla Eredivisiessä. Useat loukkaantumiset häiritsivät Sakselan kausia Hollannissa ja lopulta otteluita Spartan riveissä tuli tilille vain 24.

Kaudeksi 2019 Saksela palasi Suomeen ja Ilvekseen. Vakavat vammat sotkivat vuosia myös Tampereella, ja kahden kauden aikana Saksela edusti Ilvestä ainoastaan 13 ottelussa. 

Janne Saksela on edustanut Suomen nuorisomaajoukkueita U17-ikäluokasta lähtien. A-maajoukkueessa hän on pelannut kahdeksassa ottelussa. Sakselan tililtä löytyy Suomen mestaruus Klubin riveistä kaudelta 2021.

Uran tilastot:

Veikkausliiga 106 ottelua, 4 maalia, 17 syöttöä
Ykkönen 19 ottelua, 1 maali, 1 syöttö
Eredivisie (Hollannin pääsarja) 5 ottelua, 1 syöttö
Keuken Kampionen Divisie (Hollannin 2. sarjataso) 19 ottelua, 1 syöttö
A-maajoukkue 8 ottelua
U21 maajoukkue 4 ottelua
Poikamaajoukkueet 11 ottelua