4
Toivio

Joona Toivio
Defender

  • Birthdate: 10/03/1988
  • Age: 36 years
  • Height: 186 cm
  • Nationality: Finland

Lue tästä Toivion laaja haastattelu keväältä 2022.

Alun perin jo kymmenvuotiaana Klubiin siirtynyt Joona Toivio palasi pitkältä ulkomaiden kiertueelta Suomeen ja HJK:hon kaudeksi 2022. Toivio solmi Klubin kanssa kolme vuotta kattavan sopimuksen. Pitkäaikainen maajoukkuetoppari pelasi HJK:ssa viimeksi vuonna 2006. Toivio teki debyyttinsä aikuisten sarjoissa Klubi 04:n paidassa vuonna 2004, mutta Veikkausliiga-debyytti jäi vielä tekemättä. Mittava kansainvälinen ura sai alkunsa vuonna 2007 siirrolla hollantilaiseen AZ Alkmaariin. Toivio vietti Hollannissa yhteensä kolme kautta pelaten myös lainalla Telstarin joukkueessa. 

Vuonna 2010 Toivion matka jatkui Ruotsiin ja Djurgårdeniin. Kausi 2011 Ruotsissa on toistaiseksi miehen tuloksellisesti kovin, kun verkko heilui peräti kuusi kertaa 28 ottelussa. Tukholmassa Toivio viihtyi niin ikään kolmen kauden ajan ennen siirtoaan Moldeen. Norjalaisjoukkueessa hän pelasi peräti viiden vuoden ajan ja voitti sinä aikana muun muassa Norjan tuplamestaruuden vuonna 2014. Moldessa Toivio selviytyi kertaalleen joukkueensa kanssa myös Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, syksyllä 2015. 

Alkuvuodesta 2018 Toivio kävi puolen vuoden mittaisella pikavisiitillä Puolan pääsarjassa Termalican joukkueessa. Sieltä matka jatkui monen vuoden tauon jälkeen takaisin Ruotsiin, Häckeniin. Toivion siirto tapahtui kesken kauden, ja hän ehti tuolloin pelata 12 ottelua. Myös Häckenissä Toiviolle kertyi lopulta kolme kokonaista kautta, joiden aikana hän onnistui neljästi maalinteossa Allsvenskanissa. 

Toivio on pelannut juniorivuosista asti Suomen maajoukkueessa ja debytoi A-maajoukkueessa 22-vuotiaana ottelussa Belgiaa vastaan. Sen jälkeen hän on kuulunut Huuhkajien vakiokalustoon, etenkin Markku Kanervan aikakaudella, jolloin Toivio oli avainroolissa. Kesän 2021 EM-kisoissa hän oli avauksessa jokaisessa ottelussa. Loppuvuodesta 2021 Toivio ilmoitti päättävänsä maajoukkueuransa. 

Toivio debytoi Veikkausliigassa 34-vuotiaana huhtikuussa 2022, kun toppari pelasi täydet minuutit SJK-vierasvoitossa. Kokenut puolustaja kuului Klubin vakiokalustoon alkukaudesta, mutta kesäkuussa tapahtunut epäonninen loukkaantuminen piti miehen pitkään sivussa, eikä minuutteja loppukaudesta juuri irronnut.

Uran tilastot (tilanne 31.1.2023):
Veikkausliiga: 11 ottelua
Allsvenskan (Ruotsin pääsarja): 182 ottelua, 13 maalia, 2 syöttöä
Eliteserien (Norjan pääsarja): 89 ottelua, 12 maalia, 1 syöttö
Keuken Kampionen Divisie (Hollannin 2. sarjataso): 53 ottelua
Ekstraklasa (Puolan pääsarja): 9 ottelua, 1 maali


Suomen A-maajoukkue: 78 ottelua, 3 maalia
Suomen U21 maajoukkue: 10 ottelua
Suomen poikamaajoukkueet: 49 ottelua, 3 maalia