- Syntymäpäivä: 23/05/2004
- Ikä: 20 vuotta
- Kansalaisuus: Suomi
Lue tästä Ylitolvan laaja haastattelu keväältä 2022.
Toukokuussa 2004 syntynyt Miska Ylitolva liittyi sinivalkoisiin tammikuussa 2022, kun HJK tiedotti tehneensä pelaajan kanssa 2+1-vuotisen sopimuksen. Toukokuussa 2022 HJK tiedotti pidentäneensä sopimusta, joka pitää Ylitolvan Töölössä kauden 2024 loppuun. Rovaniemeläislähtöinen nuorukainen on pelipaikaltaan laitapuolustaja ja viihtyy paremmin oikealla laidalla. Juoksuvoimainen Ylitolva on yksi ikäluokkansa lupaavimpia pelaajia.
Ylitolva on pelannut juniorina FC Santa Clausissa, josta hän siirtyi Rovaniemen Palloseuraan C-junioreissa. Ennen ensimmäisiä aikuisten pelejään Ylitolva esiintyi alle 15- ja alle 16-vuotiaiden maajoukkueissa. Ensimmäiset miesten pelinsä Ylitolva sai tililleen kaudella 2020, kun nuori puolustaja pelasi yhdeksän ottelua RoPS:n farmijoukkue Rovaniemi Football Academyn (RFA) paidassa.
Kaudella 2021 Ylitolva pelasi sekä RFA:n että RoPS:n paidassa. Lisäksi puolustaja kävi luutimassa myös yhdessä A-nuorten SM-sarjan pelissä. Ylitolva pääsi pelaamaan kauden aikana paljon: pelejä kertyi lopulta 34 Suomen toiseksi ja kolmanneksi korkeimmilla sarjatasoilla sekä Suomen Cupissa.
Syksyllä 2021 Ylitolva debytoi alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa pelaten ystävyysottelussa Liettuaa vastaan. Ylitolva pääsi kauden loppuhetkillä kentälle myös Veikkausliigan nousukarsintaottelussa AC Oulua vastaan.
Rovaniemen Palloseura ei kuitenkaan onnistunut kaatamaan oululaisia liigakarsinnoissa, ja perinteikäs lappilaisjoukkue joutui lopulta lakkauttamaan Ykkösessä pelanneen edustusjoukkueensa toiminnan. Moni pelaaja lähtikin etsimään pelipaikkaa napapiirin eteläpuolelta, ja niinpä Ylitolva päätyi HJK:hon.
Ylitolvan sopimus Klubin kanssa oli osa helsinkiläisseuran ja Mäkelänrinteen urheilulukion yhteistyötä: Ylitolva pääsee jatkamaan lukio-opintonsa loppuun Helsingissä ja samalla keskittymään jalkapallouraansa Klubin edustusmiehistössä.
Ylitolva aloitti HJK-uransa ryminällä. Ennakkoluuloton nuorukainen kiilasi heti harjoituskauden käynnistyttyä pelipaikkansa ykkösvalinnaksi, vaikka oikean pakin tontista kamppailivat myös Pyry Soiri, Kevin Kouassivi-Benissan sekä Janne Saksela. Maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva nosti väkevästi esiintyneen lahjakkuuden Huuhkajiin, ja Ylitolvasta tuli historian kolmanneksi nuorin maajoukkuepeluri, kun nuorukainen sai minuutteja sekä Islanti- että Slovakia-harjoitusotteluissa.
Ylitolva aloitti Veikkausliiga-kauden Klubin avauskokoonpanossa, mutta sairastelu pudotti laitapelaajan pois kokoonpanosta joksikin aikaa. Paluu viheriöille oli lopulta murheellinen, kun Ylitolva loukkaantui tultuaan kentälle FC Lahtea vastaan, ja edessä oli jälleen pitkä huili. Kuntouduttuaan Ylitolva sai minuutteja parissa liigaottelussa ja viidessä HJK Klubi 04:n kamppailussa.
Uran tilastot (tilanne 31.1.2023):
Veikkausliiga: 4 ottelua
Ykkönen: 17 ottelua
Kakkonen: 29 ottelua, 2 maalia
Suomen A-maajoukkue: 2 ottelua
Suomen poikamaajoukkueet: 11 ottelua