mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi | On vain yksi Klubi.

Uutiset

Kuva: Pekka Huovila
28.05.2013

Jari Hyttinen aloittaa HJK:n kehityspäällikkönä

Jo jonkin aikaa oman työnsä ohella HJK ry:n kehityspäällikkönä toiminut Jari Hyttinen, 36, aloittaa tehtävässä päätoimisesti 1. kesäkuuta.

HJK ry:n puheenjohtajan Jussi Kuusniemen mukaan nimitys on osa seuran pyrkimystä kehittää valmennustaan entistä systemaattisempaan suuntaan.

- Jarin koulutus ja pedagoginen tausta auttavat häntä varmasti tässä tärkeässä tehtävässä.

Kaikille HJK:n Akatemian ihmisille entuudestaan tuttu Hyttinen on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri (Helsingin yliopisto). Hän siirtyy HJK:iin perusopetuksen lehtorin virasta Porvoossa. Hyttinen on suorittanut lisäksi valmentajan ammattitutkinnon (Eerikkilä), ja hän opiskelee parhaillaan UEFA PRO -tutkintoa.

Hyttinen on kotoisin Porvoosta, jossa hän asuu edelleen. Hänellä on vaimo ja kaksi lasta (vuosina 2005 ja 2009 syntyneet pojat).

Urheilua tarkemmin seuraaville ihmisille Hyttinen on tuttu huippujääpalloilijana, joka on pelannut mm. 30 A-maaottelua. Hänen parhaimmat saavutuksensa ovat MM-pronssi (2010) sekä kaksi Suomen mestaruutta HIFK:n paidassa (2011 ja 2013).

Hyttisen tärkein tehtävä on johtaa HJK:n Akatemiajoukkueiden valmennuslinjan uudistamista. Hän kiittää seurassa aikaisemmin tehtyä työtä.

- Taustalla on ajatus klubilaisesta pelityylistä, jota on määritelty mm. Erkka V. Lehtolan ja hänen työryhmänsä laatimassa HJK-valmennuksen käsikirjassa Eka Kosketus. Käytännössä yksittäiset joukkueet ovat tähän asti kuitenkin toimineet parhaaksi katsomallaan tavalla.

- Tavoitteena on luoda toiminnallemme selkeä rakenne. Kaikkea tekemistämme pitää ohjata tarkoitus. Kun valmennuslinja on valmis, sen sisällön pitää näkyä pienellä viiveellä jokaisen HJK-joukkueen jokaisessa  harjoituksessa ja pelissä.

- Suomessa puhutaan paljon kokonaisvaltaisesta harjoittelusta. Kuinka monen pelaajan kohdalla se oikeasti toteutuu? Toisaalta me emme saa holhota pelaajia liikaa. Ainoastaan sisältä päin urheilijoiksi kasvavat pelaajat voivat saavuttaa todellista menestyä. Minusta Aki Riihilahti on HJK:ssa erinomainen esimerkki tällaisesta pelaajasta.

Hyttinen paaluttaa HJK:n tavoitteet selkeästi.

- Meidän tulee olla kiistatta Suomen ykköspaikka pelaajakehityksessä kaikilla mittareilla. Klubista pitää kasvaa seura, joka tunnetaan tästä syystä kaikkialla Pohjoismaissa. Kaikkien tulee tietää, miten HJK pelaa ja harjoittelee.

- Uusi valmennuslinja on käytössä uuden toimintakauden käynnistyessä tulevan syksyn marraskuussa.

Koska Hyttinen on asunut pitkään Ruotsissa, aika länsinaapurissa on muokannut hänen käsityksiään valmennuksesta.

- Totta kai kokemukseni Ruotsista vaikuttavat tapaani toimia ja siihen, mitä ajattelen urheilusta. Ruotsalaisten pelaajien toiminta joukkueen sisällä ja se, miten he kunnioittavat omaa joukkuettaan ja seuraansa poikkeaa suomalaisesta tyylistä. Ruotsalaiset ovat tällaisissa asioissa meitä edellä.


HJK Kausari 2019 myynnissä nyt!

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».