mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

09.03.2016

Marbellasssa jatkuu vuosikymmenten perinne

Joukkueen leirillä rakennetaan sekä fyysistä että henkistä puolta.

HJK:n joukkueelle kevätleiri ulkomailla on jo vuosikymmenien perinne. Vuonna 1964 tuolloinen seuran puheenjohtaja Olli Lyytikäinen lupasi, että jos joukkue voittaa mestaruuden, matkustetaan seuraavan keväänä leirille Espanjaan. Mestaruus tuli ja keväällä 1965 suunnattiin Kanariansaarille.

- Lento kesti potkurikoneella 14 tuntia, mutta olihan siinä suuren maailman tuntua nuorelle pojalle, muistelee nykyinen joukkueenjohtaja, tuolloin joukkueen nuorimpiin pelaajiin lukeutunut Markku Peltoniemi.

Tänä vuonna Klubi leireilee Espanjan Aurinkorannikolla, Marbellassa, erinomaisissa treeniolosuhteissa, eikä lentokaan kestänyt kuin nelisen tuntia. Joukkueessa on tälläkin kertaa mukana monia nuoria ensikertalaisia.

- Ensimmäistä kertaa olen tällaisella ulkomaanleirillä ja on hieno kokemus. Kovaa treenataan, mutta oppii myös tuntemaan muita paremmin, kun ollaan koko ajan yhdessä, miettii Vuoden 2015 poikapelaajaksi valittu, vuonna 1999 syntynyt Saku Ylätupa.

Kahden treenin päivätahti muuttuu tänään hieman, kun joukkue pelaa harjoitusottelun Marbella Football Centerissä kello 17.00 paikallista aikaa. Vastaan asettuu Real Balompédica Linense. Lauantaina pelataan vielä toinen harjoitusottelu. Tuolloin kohdataan leiriään lähimaisemissa pitävä SJK. Kotiin Töölöön joukkue palaa sunnuntaina.





Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».