HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

10.06.2016

Klubilaiset uskaltavat mokata

HJK:n nuorten toivojen ja Tero Karhun tapaamisessa käytiin läpi nuoren urheilijan paineita ja rohkaistiin olemaan oma itsensä.

Toimittajana ja selostajana tunnetuksi tullut ex-jalkapalloilija Tero Karhu piti Klubi 04:n ja HJK:n B:n pelaajille hieman normaalista poikkeavan iltapäiväluennon. Karhu on perustanut Uskalla mokata -kampanjan, jonka tavoitteena on antaa luentojen kautta kuulijoille avaimia elämänhallintaan ja rohkeutta ylittää itsensä.

Tiiviissä ringissä puhujana toimineen Karhun ympärillä istuneet klubilaiset olivat heti alusta lähtien luennon hengessä erinomaisesti mukana. Niin henkiset kuin fyysisetkin esimerkit löysivät esittäjänsä.

- Mieleen jäi että vaikka tulee epäonnistumisia, niin silti noustaan ylös. Näitä oppeja pystyy soveltamaan tosi hyvin kaikessa arjessa, eikä pelkästään jalkapalloon liittyen. Henkisen puolen valmennus on yleisesti todella tärkeää, kun harjoitusmäärät ovat kasvaneet ja välillä mennään todella lujaa, Klubi 04:n Jesse Koivistoinen, 18, kommentoi.

Esityksessä korostui erityisesti oman itsensä hyväksyminen, sekä pelon ja jännityksen sivuuttaminen posiitiivisuuden kautta.

- Usein mietitään mitä muut meistä ajattelee, jos kaikki ei menekään suunnitellusti. Käännetään ajatus mieluummin päälaelleen ja mietitään, että olen tosi rohkea kun uskallan yrittää, Karhu kannusti.

Karhu myös korosti fyysisten elementtien tärkeyttä henkisen tasapainon löytämiseksi.

- Kun hallitset kehoasi, pystyt hallitsemaan ajatuksiasi ja sitä kautta tunteitasi, Karhu summasi.

Yli sata Veikkausliigan kamppailua urallaan pelanneen Karhun luennon esimerkit omasta elämästään olivat nuorten jalkapalloilijoiden mieleen.

Muun muassa Ylen jalkapallolähetyksissä selostajana toiminut Karhu muistetaan usein puheviastaan, joka kuuluu selostuksissa selvästi. Se ei kuitenkaan ole miestä estänyt tekemästä rakastamaansa työtä.

- Mulle sanottiin nuorena etten voi puhevikani takia päästä töihin radioon, televisioon tai näyttelijäksi. Tottakai sen masensi tosi pahasti, Karhu paljasti.

Klubi 04:n valmentaja Toni Koskela oli vakuuttunut kuulemastaan.

- Kyllä tästä saatiin se mitä lähdettiin hakemaan. Teron energinen esiintymistyyli oli hyvää vaihtelua arkeen.

 

#Uskallamokata - luento tänään Klubin nuorten kanssa. #HJK #Helsinki

A photo posted by Tero Karhu (@karhutero) on

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».