mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluraportti
08.09.2017

Avausjakson tehot riittivät selvään voittoon

Veikkausliiga pyörähti käyntiin maaottelutauon jälkeen ja HJK matkasi Vaasaan VPS:n vieraaksi.

Kauden aiemmat kohtaamiset olivat menneet tasan. HJK nappasi voiton vaasalaisten kustannuksella kauden avausottelusta, mutta toinen kohtaaminen päättyi VPS:n kotivoittoon.

Jos edelliseltä Vaasan vierailulta jäi paha maku suuhun, oli tällä kertaa ottelu päinvastainen.

Sarjakärki Klubin avauskokoonpanossa nähtiin perjantaina täysin uusi kasvo, kun toppari Valtteri Vesiaho teki liigadebyyttinsä. Penkillä vuorostaan nähtiin kaksikin mieluisaa paluumuuttajaa, kun loukkaantumisesta kärsinyt Atom ja Yhdysvalloista lainalle saapunut Rasmus Schüller olivat kokoonpanossa.

1. puoliaika

Klubi aloitti vierasottelun vahvasti. Ensimmäisen parin minuutin aikana HJK vyörytti hyökkäyksiä oikean laidan kautta, josta Demba Savage pääsi pariinkiin otteeseen hätyyttelemään isäntien maalia.

Avausosuma nähtiin jo kympin kohdalla. Klubin kulmapotkun jälkitilanteesta pallo pelattiin uudestaan VPS:n maalia kohden. Pallo tuli Vincentin päähän ja nigerialainen jatkoi pelivälineen tarkalla puskulla ohi Marko Meeritsin. Osuma oli Vincentin kauden kolmas.

Vain viisi minuuttia avausosumasta oli Klubi lähellä tuplata johtonsa, mutta Evans Mensah'n veto painui tolppaa hipoen ohi maalin. Pian oli Akseli Pelvaksen paikka, mutta Meerits venyi puolittaisesta läpiajosta lähteneen vedon tielle.

26. minuutilla Mensah'lle avautui uusi paikka, eikä mies erehtynyt toistamiseen. Pallo ajautui vasemmalta laidalta rangaistusalueen oikeaan reunaan, jossa väijynyt Mensah otti pelivälineen haltuun ja painoi vedon voimalla ylös ohi voimattoman Meeritsin.

Heti osumansa jälkeen Mensah pääsi ampumaan kahdesti, mutta Meerits torjui molemmat tuliset vedot kulmapotkuiksi.

Vain kuusi minuuttia oli ehtinyt edellisestä osumasta kulua, kun Klubi tarjosi lisää shokkihoitoa isännille. Pallo pelattiin komealla syöttökuviolla Demba Savagelle, joka viimeisteli millintarkasti alakulmaan.

VPS sai ensimmäisen vedon Klubin maalia kohti aivan jakson lopulla, mutta Thomas Dähne torjui ilman vaivoja. Pian tauolle siirryttiin HJK:n kolmen maalin johdossa.

2. puoliaika

Toinen puoliaika alkoi vahvasti Klubin hallinnassa. Vaikkei tekopaikkoja syntynyt samaan tahtiin kuin avausjaksolla, oli pallonhallinta vierailla selvästi.

55. minuutin kohdalla ottelu sai dramaattisen käänteen, kun Dähne pelasi palloa kädellään rangaistusalueen ulkopuolella. Tuloksena saksalaiselle punainen kortti ja HJK vajaalle. Vincent sai tehdä kentältä tilaa maalille astuneelle Markus Uusitalolle.

Punaisen kortin myötä tulleesta vapaapotkusta ja heti seuraavasta hyökkäyksestä VPS pääsi yrittämään maalintekoa, mutta molemmat yritykset painuivat maalin ohitse.

65. minuutilla Klubi suoritti toisen vaihdon, kun illan kolmannen maalin iskenyt Savage otettiin vaihtoon, ja kentälle tuli pitkään sivussa ollut Atom. Pian nähtiin myös viimeinen vaihto, kun Schüller korvasi Sebastian Dahlströmin keskikentällä.

Vajaamiehiseksi jouduttuaan HJK keskittyi puolustamiseen, kun VPS nappasi pallonhallinnan. Klubi taisteli viimeiseen mieheen asti pitäen isännät pois parhailta paikoilta.

Loppua kohden VPS:n luoma paine kasvoi Klubi-maalilla, mutta Uusitalo venyi pallon eteen kerta toisensa jälkeen.

Toinen puoliaika ei tarjonnut ensimmäisen kaltaista ilotulitusta, mutta se oli jälleen osoitus Klubin toimivasta pelistä. Pallo liikkui hallitusti, ja alivoimaisena joukkuepuolustus oli kestävää.

VPS:n loppukiri ei tuottanut lukuisista yrityksistä huolimatta tulosta, ja loppulukemat kirjattiin HJK:n hyväksi 3-0.

Sarjan piikkipaikalla jatkavan Klubin ja toisena olevan FC Lahden välinen ero on 14 pistettä.

HJK pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina 12.9, kun vuorossa on kauden kolmas Stadin Derby. Ottelu HJK:n ja HIFK:n välillä alkaa Töölön Telia 5G Areenalla 18:30.

 



Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».