mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

11.10.2017

Helsinkiläiset seurat Palloliiton uudistusprosessin tukena

Palloliiton ja piirien resursseja halutaan siirtää hallinnosta kentälle seurojen arkea tukemaan.

Suomalaisen jalkapallon rakenteita ravistelevaa Seurojen Palloliitto -kehityshanketta on työstetty vuoden aikana erilaisissa työryhmissä. Liittovaltuuston kokouksessa syyskuussa esitetty malli tarkoittaisi merkittäviä muutoksia toimintaan ja hallintoon. Jatkossa seuroja olisi tarkoitus palvella valtakunnallisesta organisaatiosta yhden luukun periaatteella. Myös luottamushenkilöhallintoa olisi tarkoitus selkiyttää ja seurojen suoraa vaikuttamista lisätä.

Helsinkiläiset seurat olivat koolla vaihtamassa ajatuksia esitetystä mallista ja edessä olevasta muutosprosessista. Kaikki keskusteluun osallistuneet seurat, jotka kattavat 84 % Helsingin piirin lisenssipelaajista, antoivat tukensa uudistusprosessille. Myös HJK on mukana tukensa osoittaneiden seurojen joukossa.

– Uskomme uudistuksen hyödyttävän merkittävästi kaikkia suomalaisia seuroja, toteaa itsekin uuden toiminta- ja hallintomallin suunnittelussa mukana ollut HJK ry:n puheenjohtaja Kai Koskinen. Tällä hetkellä kohtuuttoman iso osa Palloliiton ja piirien työntekijöiden ajasta uppoaa hallintoon tai erilaisiin tukitoimintoihin, kun se pitäisi kohdentua esimerkiksi valmennuskoulutukseen ja pelaajakehitykseen. Myös toimintojen ja ihmisten kehittäminen ja johtaminen on nykyisessä hajanaisessa rakenteessa hankalaa, jatkaa Koskinen.

– On tärkeää, että seurat paneutuvat tähän. Myös joitakin avoimia kysymyksiä pitää vielä ratkaista, jotta voimme varmistaa, että uusi malli palvelee entistä paremmin kaikkia.

Seurojen yhteinen tiedote

Helsinkiläiset jalkapalloseurat olivat koolla 27.9.2017 keskustelemassa suomalaisen jalkapallon toiminnan ja rakenteiden kehittämisestä sekä tähän liittyvästä Seurojen Palloliitto -kehityshankkeesta.

Seurojen näkemys on, että jalkapallon toiminta- ja hallintomallia tulee uudistaa suomalaisen jalkapallon eteenpäin viemiseksi. Seurat uskovat, että yhdistämällä Palloliiton keskustoimiston ja piirien resurssit yhteen yhtenäiseen organisaatioon, voidaan hallintoa ja muita tukitoimintoja tehostaa, ja näin vapautuvia resursseja kohdistaa kentälle pelaajien ja seurojen palvelemiseksi. Myös toiminnan laadun uskotaan paranevan keskitetysti johdettujen toimintojen ja yhden luukun periaatteella toimivan palveluorganisaation myötä, painottaen alueellisia erityispiirteitä ja erilaisten seurojen toisistaan poikkeavia tarpeita.

Allekirjoittaneet seurat haluavat antaa tukensa uudistusprosessille, jonka uskotaan hyödyttävän kaikkia helsinkiläisiä ja suomalaisia seuroja. Työ odotetaan vietävän päätökseen ammattimaisesti ja huolellisesti, ymmärtäen muutosten konkreettiset hyödyt ja vaikutukset pelaajien arkeen ja seurojen toimintaan.

Tiedotteen allekirjoittaneet seurat:

FC Kiffen (132 lisenssipelaajaa)
FC Kontu (1 129)
FC POHU (715)
FC Viikingit (672)
Helsingin Jalkapalloklubi (2 849)
Helsingin Palloseura (1045)
Helsingin Ponnistus (354)
HIFK Soccer (682)
IF Gnistan (837)
Käpylän Pallo (826)
Laajasalon Palloseura (678)
Malmin Palloseura (1094)
Pajamäen Pallo-Veikot (245)
Pallopojat Juniorit (1 209)
Pitäjänmäen Tarmo (293)
PK-35 (697)
Puistolan Urheilijat (573)
Puotinkylän Valtti (920)
SAPA (302)
Suurmetsän Urheilijat (101)
Toukolan Teräs (188)

Yhteensä 15 541 lisenssipelaajaa (31.12.2016 listausten mukaisesti)

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».