mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi

Uutiset

otteluraportti
17.10.2017

Lahti kaatui kolmannella yrittämällä

Selkeällä voitolla HJK jyräsi jo 23 pisteen johtoon Veikkausliigassa.

Huiman 20 pisteen hopeasijaan repinyt Klubi lähti hakemaan ensimmäistä keskinäistä voittoa FC Lahdesta. Joukkueiden kaksi ensimmäistä kohtaamista kuluvalla kaudella päättyivät maalittomaan tasatulokseen.

Tällä kertaa voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Klubi iski taululle tylyt lukemat 3-0.

Savage-Pelvas yhdistelmä kuin oppikirjasta

Edellisessä kamppailussaan Seinäjoella HJK pelasi todella ehjän esityksen, vaikka puolustuslinjassa nähtiinkin poikkeuksellinen kokoonpano. Pohjanmaalla hyvin topparin roolissa suoriutunut Vincent jatkoi uudella pelipaikallaan myös maanantaina. Rafinha sen sijaan palasi keskustasta omalle tontilleen oikeaksi puolustajaksi, kun pelikiellosta vapautunut Faith Obilor palasi avauskokoonpanoon.

Neljäntenä oleva Lahti käy vielä kovaa kamppailua mitaleista. Vierasjoukkue aloittikin väkevästi, ja Thomas Dähne joutui venymään torjuntaan jo ensimmäisellä minuutilla.

Ottelun avausjakso jatkui tasaisena, eikä kumpikaan päässyt murtautumaan todellisiin tekopaikkoihin. HJK pyrki rakentamaan peliä rauhassa alhaalta, mutta Lahden kova prässi katkaisi syöttöketjut tehokkaasti. Lahti puolestaan eteni nopeasti, mutta myös isäntien peli toimi puolustussuuntaan erinomaisesti.

Dähne venyi uudestaan upeasti pallon tielle 28. minuutilla, kun saksalainen torjui lähietäisyydeltä tulleen vapaapotkun yläkulmasta.

Klubin toistaiseksi paras paikka aukesi 35. minuutilla Atomille. Japanilainen murtautui väkisin vetopaikkaan rangaistusalueen rajalle, mutta laukaus painui hienoisesti ohi Lahden maalin.

Vain kaksi minuuttia oli ehtinyt kulua edellisestä tilanteesta, kun Klubi iski kauden ensimmäisen osumansa FC Lahden verkkoon. Demba Savage pisti todellisen nappisyötön laidalta maalinedustalle, jossa väijynyt Akseli Pelvas ohjasi pallon taidolla maalin kattoon. Osuma oli Pelvakselle kauden 13 Veikkausliigassa.

Pelvaksen osuma jäi ensimmäisen nelivitosen ainoaksi, ja tauolle siirryttiin isäntien 1-0 johdossa.

Vaihtomies jallow iski kahdesti

Toinen puoliaika jatkui samalla intensiteetillä, johon ennen taukoa jäätiin. Lahdelle avautui ensimmäinen tekopaikka, mutta Dähne ehti jälleen pallon tielle.

Seuraavaksi oli Klubin paikka koittaa, kun Lucas Lingman vapautti Filip Valenčičin läpiajoon. FC Lahden veräjänvartija Santeri Pakkanen onnistui kuitenkin torjumaan laukauksen.

Klubi suoritti ensimmäisen vaihtonsa, kun peliä oli takana 57 minuuttia. Maalisyötön tarjonnut Savage otettiin vaihtoon ja Ousman Jallow tuli kentälle. Reilu kymmenen minuuttia edellisestä, ja Lingman vaihdettiin Sebastian Dahlströmiin.

Ottelun edetessä vieraat alkoivat vyöryttämään painetta vääjäämättä Klubin päätyyn. Isäntien puolustus oli kuitenkin tilanteissa hereillä, eikä Lahdella avautunut tekopaikkoja.

Klubille vuorostaan syntyi tilaisuuksia iskeä vastaan, ja jälki olikin tuhoisaa. Vaihdosta sisään tullut Jallow siirsi parin minuutin tehohetkensä myötä Klubin kahdella komealla osumalla 3-0 johtoon. Ensimmäiseen osumaan Dahlström ja Valenčič tekivät upean esityön, toisessa Jallow itse painoi pallon pienestä kulmasta vastustamattomasti yläkulmaan. Osumien myötä Jallow tuplasi kauden Veikkausliigan maalimääränsä neljään.

Salamana tulleiden takaiskujen jälkeen Lahti ei saanut enää kirivaihetta silmään. HJK liikutteli palloa fiksusti, ja Klubin lisäosuma oli lähempänä vieraiden ensimmäisen syntymistä.

Voiton myötä ero HJK:n ja toisena olevan KuPS:n välillä on jo 23 pistettä. Lahden kaaduttua Klubin voittoputki Veikkausliigassa on nyt yhdeksän ottelun mittainen.

HJK pelaa seuraavan ottelunsa perjantain 20.10, kun Klubi matkaa Turkuu Interin vieraaksi. Ottelu alkaa kello 18:30.

 

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».