HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi | On vain yksi Klubi.

Uutiset

#6 Pirinen
17.02.2018

Pelipäivä on paras päivä

Puolustaja Juha Pirinen uskoo rutiineihin, puhuu itselleen pukukopissa ja valpastuu, kun rummut soi ja huuto kuuluu.

Vuosi oli 2008, kun 16-vuotias Juha Pirinen nousi FC Hakan Veikkausliigajoukkueeseen ja debytoi sarjassa samana vuonna. Tuon kauden kokemustensa myötä Pirinen myös päätti, että hän itse on varttuessaan ihminen, joka kohtaa uudet ihmiset elämässään ystävällisesti iästä ja kokemusvuosista riippumatta.

Kopissa Pirinen kuvaileekin olevansa melkoinen huumorihessu. Juttua riittää kaikkien kuultavaksi, välillä liikaakin, ja laatua on hänen oman arvion mukaan lopulta vähän. Samaan hengenvetoon hän toteaa vakavana, että työssään jalkapalloilijana hän on äärimmäisen ammattimainen, nöyrä taistelija, raataja, jota ajaa eteenpäin halu menestyä.

Sen vuoksi Pirisen yöt kuluvatkin nukkuessa. Hänelle urheilijan kehityksen pyhä kolminaisuus, harjoittelu, lepo ja ravinto, on täyttä totta. Kun Pirinen aamuisin herää, hän on useimpina öinä nukkunut reilusti yli kymmenen tuntia ja olo on virkeä. Tyttöystävä on ehkä jo lähtenyt töihinsä. Noustuaan urbanisoitunut maalaispoika kiskaisee vaatteet niskaan ja siirtyy työpaikalleen. Matka ei kauan vie, hän asuu Telia 5G Areenan tuntumassa. Ennen vaihtoa virkavaatteisiin Pirinen syö stadionilla aamiaisen. Sitten työt alkavat.

Kesät kentällä

Pirisen puhuessa kaksi asiaa nousee jatkuvasti ylitse muiden. Peli ja perhe. Hän muistelee lämpimästi lapsuusvuosiaan tehdaskaupungissa. Roolimalleja pelikentälle löytyi lähipiiristä, sillä Pirisen isä Jouko pelasi pääsarjatasolla ja setä Jukka maajoukkueessa asti. Isoveljen ja nuorempien kaksosveljiensä kanssa Pirinen painoi Valkeakosken nurmilla polte rinnassaan varhaisvuosista asti.

– Lämpimät kesäpäivät kentällä veljien kanssa ovat jääneet erityisesti mieleeni. Se oli semmoista huoletonta aikaa. Kentällä elettiin aamusta iltaan ja halu kehittyä oli kauhea. Iskä eli meidän lasten harrastuksessa mukana ja ohjasi oikeaan suuntaan, Pirinen kertoo.

Iskä on Piriselle edelleen se ihminen, jonka kanssa hän ottaa puhelun pelipäivän päätteeksi.

– Varsinkin, jos pelissä on sattunut jotain, iskä laittaa ensin varovasti viestiä, että mikä tunnelma. Hän kokeilee kepillä jäätä. Olen aika impulsiivinen ihminen ja täynnä jalkapalloa sekä rakkaudessa että vihassa eli tunnetilani ovat äärimmäisiä. Iskä osaa lukea minua, tukee ja antaa tilaa oikeilla hetkillä.

– Hän on muistuttanut minua pysymään nöyränä myös hyvinä päivinä, ja semmoinen olen aina ollutkin. En ole mitään roolia halunnut lähteä vetämään, koska se on tuhon tie, silloin ihminen menettää itsensä, jos ei itselleen ole uskollinen, Pirinen sanoo vakavana.

Ei vaihtoehtoja

Pirinen kertoo, että välillä on ollut vaikeitakin vuosia. Jalkapallominä on ollut kateissa ja tuntunut, että elämä ja ura junnaavat paikallaan. Mutta sitten on tullut päivä, jolloin asiat ratkeavat ja kaikki kulkee.

– Se on jännä kun toisena päivänä jalkapallo on niin helppoa ja tuntuu, että kaikki onnistuu. Ja sitten seuraavana päivänä koko maailma on mennytkin nurinpäin. Olet esimerkiksi loukkaantunut tai sitten vaan mikään ei onnistu.

HJK:ssa Pirinen kokee vahvuuksiensa päässeen esiin. Se on antanut hänelle pätevyyden tunteen ja merkittävän roolin yhteisössä.

– Meidän pelityyli sopii minulle täydellisesti. Siinä on paljon tekijöitä ympärillä vaikuttamassa, joiden ansioista kehityn koko ajan edelleen. Kun tekeminen ympärillä ja organisaatiossa on systemaattista, se tukee myös pelaajan johdonmukaista arkea. HJK sopii minulle kuin nenä päähän, Pirinen sanoo.

– Haluan voittaa ja se voitontahto motivoi minut liikkeelle joka päivä. Samaan aikaan vihaan häviämistä. Olen joskus miettinyt mitä tekisin, jos en pelaisi jalkapalloa, mutta en oikeasti tiedä. Juuri nyt minulle ainoa vaihtoehto on pelata.

Juoksuvoimaisella Pirisellä kulkee juuri nyt kovaa, mutta lujassakin vauhdissa ydin on hänelle kirkas.

– Perhe ja läheiset ovat kulkeneet rinnallani niin hyvinä kuin huonoina päivinä, ja haluan huolehtia, että niin on myös tulevaisuudessa. Heidän tukensa antaa voimaa ja on kaikkein tärkeintä.

Yli rajojen

Yksi parhaista asioista Pirisen elämässä on pelipäivä.

– Se hetki, kun lähestyn stadionia ja itselläkin on sellainen erityinen virinä päällä. Näen ehkä matkalla jo kannattajia pelipaidoissaan ja tunnelma vain tiivistyy pelin lähestyessä. Rummut soi ja huuto kuuluu. Siitä tulee mahtava ja energinen olo. Oma keho ja mieli ovat täysin valppaina, Pirinen kuvailee.

– On vaikea saada sanoiksi tunnetta, miltä pelaaminen omien kannattajien edessä tuntuu.
Parhaina hetkinä ruokimme toinen toisiamme. Joukkueen suoritukset innoittavat Klubipäätyä laulantaan ja toisaalta fanit antavat meille energiaa, jos peli tökkii.

Kannattajat ovatkin yksi syy, miksi Pirinen ei suo itselleen selityksiä tai tekosyitä suorituksen suhteen.

– Jos ennen peliä minulla on jostain syystä väsynyt tai huono olo, niin sanon itselleni, että nyt turpa kiinni. Minä pystyn tähän ja minä teen tämän. Piste. Ihmisiä on tullut katsomaan meidän peliä ja haluan kunnioittaa heitä. Ihminen pystyy venyttämään fyysisen jaksamisensa rajoja hyvin pitkälle, jos vain henkinen kantti kestää.

Pirinen on armoton myös arkirutiineissaan, mutta se on hänen mukaansa ainut tapa nousta huipulle. Pirisen kohdalla joku voisi sanoa, että aika paljon on jo saavutettukin. Maajoukkueen ovet aukesivat hänelle tammikuussa 2016. Viime kaudella tuli tuplamestaruus ja hänet valittiin Veikkausliigan parhaaksi puolustajaksi. Myös kannattajat nimesivät suosikkipelaajakseen juuri Pirisen.

– En ole vielä saavuttanut pelaajana niitä unelmia ja tavoitteita, joita olen itselleni asettanut. Uskon siihen, että kun teen asiat yksityiskohtia myöten joka ikinen päivä huolellisesti ja systemaattisesti, tulen jossain vaiheessa nousemaan vielä suuremmille kentille. Tai jos se päivä jää näkemättä, tiedän että olen antanut kaikkeni ja paremmaksi en vain tässä elämässä pystynyt tulemaan.

– Nälkä kasvaa syödessä. Ihan sama mikä maailman asia, niin aina pitää yrittää kehittää itseään. Minua johtaa halu kehittyä, olen nöyrä uusille asioille ja valmis oppimaan. Kun tulee se päivä, jolloin tämä ammatti päättyy, voin katsoa peiliin ja sanoa antaneeni kaikkeni.

Juha Pirinen 6v
Juha Pirinen syksyllä 1998 6-vuotiaana.

HJK 2018: Pirinen »


Teksti: Taru Nyholm

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».