mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi | On vain yksi Klubi.

Uutiset

otteluraportti
17.02.2018

Klubi jatkoi maalitehtailua Cupissa

Lauantaina HJK pelasi kolmannen ottelunsa Suomen Cupissa, kun kotkalainen KTP saapui Talin halliin vieraaksi. Klubi vei ensimmäisellä puoliskolla ilmatilan herruuden, jonka myötä syntyi peräti kolme puskumaalia. Toisella puoliajalla KTP onnistui kertaalleen, mutta loppulukemat kirjattiin selvästi 5-1.

Ensimmäinen puoliaika

HJK:n avauskokoonpanossa ei ollut yllätyksiä, mutta Tallinnassa vaihdosta sisään tullut Riku Riski aloitti ensimmäistä kertaa Klubi-paidassa.

Voitolla ja kahdella tappiolla Cupin aloittanut KTP lähti haastamaan hallitsevaa mestaria ennakkoluulottamasti, ja Klubilla olikin vaikeuksia saada oma pelinsä kulkemaan ottelun ensimmäisillä minuuteilla.

Kuitenkin jo kuudennella minuutilla Riskille avautui loistava maalipaikka, mutta KTP-puolustus siivosi pallon pois maaliviivalta.

Alun haparoinnin jälkeen HJK alkoikin vyöryttää laadukkaita hyökkäyksiä. Paikkoja syntyi perätysten Daniel O'Shaugnessylle ja Evans Mensah'lle, mutta vieraiden maali pysyi puhtaana.

Seuraavaa tekopaikkaa Klubi ei enää hukannut. Käynnissä oli ottelun 17. peliminuutti, kun Akseli Pelvas viimeisteli päällään kliinisesti kapteeni Rafinhan erinomaisesta keskityksestä.

Vain muutama minuutti ehti avausosumasta kulua, kun toimivaksi todettu kuvio toistui. Tällä kertaa oikeasta laidasta Riski lähetti nappikeskityksen maalille, jossa odottanut Pelvas puski vastustamattomasti päivän toisen osumansa.

Tuplattuaan johtonsa Klubi pysyi tukevasti pelin hallitsijana. Vierasjoukkue oli ahtaalla, mutta kotkalaiset puolusti tiiviisti.

Klubi iski kuitenkin vielä kertaalleen ennen taukovihellystä. Mosa pelasi kulmapotkun Riskille, joka antoi pallon takaisin Mosalle. Tämän keskitys tavoitti Faith Obilorin pään, joka ei jättänyt KTP-vahti Jiri Koskelle toivoa torjunnasta.

Tauolle siirryttiin isäntien 3-0 johdossa.

Toinen puoliaika

Toinen puoliaika jatkui täsmällään ensimmäisen kaltaisena. Klubi vyörytti hyökkäyksiään ja KTP keskittyi kyttäämään paikkaa vastaiskuihin. Kotkalaisten yritykset kilpistyivät kuitenkin nopeasti kerta toisensa jälkeen, ja pallo pysyi lähinnä isäntien hallussa.

Klubi suoritti tunnin pelin jälkeen kaksi vaihtoa, kun Rafinha ja Enoch Banza tekivät kentällä tilaa Nikolai Alholle ja Valtteri Vesiaholle.

72. minuutilla KTP pääsi kaventamaan, kun kulmapotku tippui ikävästi Maksim Rudakovin vartioiman maalin eteen. Lopulta pelaajamassan keskeltä Jean Da Silva onnistui tökkäämään pallon Klubin verkkoon.

Välittömästi takaiskuosuman jälkeen Klubi pääsi nopeaan vastaiskuun. Mosa harhautti pari KTP-puolustajaa sivuun, mutta lopulta miestä rikottiin pilkun arvoisesti. Pallon taakse asteli Pelvas, joka viimeisteli hattutemppunsa viileällä vedolla.


Pian maalin jälkeen Klubi suoritti viimeisen vaihtonsa, kun Eetu Vertainen korvasi Riskin kentällä.
Kolme maalia Gnistanin verkkoon iskenyt Vertainen murtautui pari kertaa hyvään vetopaikkaan, mutta tällä kertaa pallo ei löytänyt tietään verkon perukoille.

Ottelu oli ehtinyt jo lisäajalle, kun O'Shaugnessyä rikottiin boksissa ja pallo vietiin pilkulle toistamiseen. Tällä kertaa pallon taakse asteli Mosa, joka naulasi loppulukemiksi 5-1.

Voiton myötä HJK siirtyi Suomen Cupin D-lohkon kärkipaikalle ohi ottelun enemmän pelanneen HIFK:n.

Klubin seuraava ottelu on lauantaina 24.2, kun Talin hallissa vastaan asettuu HIFK. Ottelu alkaa kello 14:00.

 

HJK Kausari 2019 myynnissä nyt!

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».