mainos
HJK Helsinki - Helsingin Jalkapalloklubi | On vain yksi Klubi.

Uutiset

otteluennakko
28.03.2018

HJK ja KuPS kamppailevat paikasta Suomen Cupin välieriin

HJK:n ottelut jatkuvat torstaina, kun hallitseva mestari tavoittelee paikkaa Suomen Cupin välierissä. Vastaan asettuu viime kaudella Veikkausliigassa hopealle sijoittunut KuPS, joka on esiintynyt harjoituskaudella vahvasti.

Alkulohkonsa toiseksi sijoittunut HJK nappasi paikan puolivälieristä, kun joukkue kaatoi VPS:n puolivälieräkarsinnassa. Ottelu vaasalaisia vastaan oli avauspuolikkaan osalta varsin tasainen, vaikka Klubi palloa hallitsikin. Hanat aukesivat toisella puoliajalla ja HJK onnistui maalinteossa lopulta neljästi. Markus Uusitalon nollapelin rikkoi ottelun lopussa osunut Douglas Cae, joten loppunumerot kirjattiin lopulta kotijoukkueen hyväksi lukemiin 4-1.

HJK jatkoi kauteen valmistautumista kohtaamalla kotikentällään virolaisen FCI Levadian viime lauantaina. Varsinkin avauspuoliajalla maalipaikat olivat tiukassa ja toisen puoliajan HJK:n mainioista tilanteista huolimatta kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin.

Klubi on saanut lähiaikoina lisää ruutia hyökkäyspäähän, kun João Klauss ja Amr Gamal ovat liittyneet joukkueeseen. Klauss pääsi ensimmäistä kertaa tositoimiin Vepsua vastaan ja viimeisteli vahvan debyytin loppuhetkillä komean maalinkin. Brasilialainen oli Levadiaa vastaan avauskokoonpanossa ja väläytteli jälleen osaamistaan varsinkin toisella puoliajalla, mutta vieraiden maalilla pelannut Sergei Lepmets venyi hyviin torjuntoihin. Gamal pääsi debytoimaan Klubin paidassa lauantaina, kun egyptiläinen tuli kentälle toisella puoliajalla. 26-vuotias hyökkääjä antoikin heti viitteitä taidoistaan, vaikka uusi ympäristö sekä joukkue vaatinevat alkuun vielä totuttelua.

HJK ja KuPS kamppailevat paikasta Suomen Cupin välieriin. Joukkueet kohtasivat viime kaudella Veikkausliigassa kolme kertaa ja Klubi kuittasi täydet pisteet kuopiolaisten kustannuksella maalieron ollessa 5-0. Torstain ottelun voittaja kohtaa välierissä voittajan otteluparista SJK-FC Honka.

Vastassa vahva KuPS

KuPS:n viime kausi oli erinomainen: joukkue palasi seitsemän vuoden tauon jälkeen mitaleille Veikkausliigassa, kun savolaiset sijoittuivat hopealle. Mitalin väri ratkesi vasta viimeisellä kierroksella, kun KuPS kaatoi vieraskentällä PS Kemin. Ilves kaatoi samanaikaisesti IFK Mariehamnin, mutta kuopiolaiset sijoittuivat ylemmäksi paremman maalieron turvin.

Iso tekijä erinomaisen kauden takana oli Jani Honkavaara, joka siirtyi Kuopioon pitkän HIFK:ssa vietetyn taipaleen päätteeksi. Pelkkää voittokulkua miehen ensimmäinen kausi KuPS:n peräsimessä ei kuitenkaan ollut, sillä savolaisten kauteen mahtui kuuden ottelun voitoton putki alkukesästä, mikä syöksi joukkueen sarjataulukon häntäpäähän. Vahvan syksyn myötä sesonki sai kuitenkin positiivisen päätöksen: KuPS saalisti kauden viimeisestä yhdeksästä ottelustaan peräti 20 pistettä.

Kuopiolaisten runko on pysynyt hyvin kasassa, vaikka muutoksia onkin luonnollisesti tullut. Savosta uusien haasteiden perään ovat lähteneet esimerkiksi yhdeksän maalia viimeistellyt Gbolahan Salami, kenttäpelaajista eniten peliminuutteja kerännyt Nikko Boxall sekä komean pelaajauransa päättänyt, HJK:n kannattajillekin erittäin tuttu Sebastian Sorsa.

Pelaajahankintojen suhteen Kuopiossa ollaan oltu maltillisia, eikä suuriin muutoksiin ole ollut hopeakauden jälkeen tarvettakaan. Savolaiset keskittyivät talven aikana lähinnä täsmähankintoihin. Hyökkäyspään uusia vahvistuksia ovat läpimurtokautensa Kemissä pelannut Rasmus Karjalainen sekä koko uransa kotimaassaan Kolumbiassa viihtynyt Stiwar Garcia. Kaksikko tuo vahvaa osaamista joukkueen laitapelaamiseen, missä olikin viime kaudella parannettavaa. Puolustuspään tuoreita vahvistuksia ovat vastaavasti FC Lahden riveissä yli 100 ottelua Veikkausliigassa pelannut monipuolinen Henri Toivomäki sekä peräti 2+1-vuotisella sopimuksella Kuopioon saapunut kamerunilainen Tabi Manga.

Kenties mielenkiintoisin nimi KuPS:n hankinnoista on Luis Carlos Murillo. Tammikuussa Kuopioon siirtynyt kolumbialaispelaaja on pelannut yli 100 ottelua kotimaansa pääsarjassa. 27-vuotias Murillo tuo vasenjalkaisena pelaajana lisää ulottuvuuksia joukkueensa pelaamisen .

Kuopiolaisilla onkin kasassa mielenkiintoinen joukkue, joka on sekoitus Petteri Pennasen, Ruben Gabrielin, Ats Purjeen ja Ville Saxmanin kaltaisia kokeneempia sekä Rasmus Karjalaisen, Urho Nissilän, Saku Savolaisen ja Ilmari Niskasen kaltaisia nuoria sekä potentiaalisia pelureita.

KuPS nappasi paikan Suomen Cupin puolivälieriin kuittaamalla A-lohkon. Kuopiolaiset voittivat kaikki viisi otteluaan maalieron ollessa 22-6. KuPS:n jalkoihin jäivät niin AC Oulu, RoPS, AC Kajaani, MuSa kuin PS Kemikin. Joukkueen paras maalintekijä näissä otteluissa oli viisi osumaa viimeistellyt Petteri Pennanen. Sisäisen maalitilaston kärkitrion täydensivät neljästi osunut Ilmari Niskanen sekä kolme maalia tehnyt Urho Nissilä.

Lisäksi kuopiolaiset ovat pelanneet neljä harjoitusottelua, joista kaksi oli Turkin leirin yhteydessä. Valko-Venäjän pääsarjassa pelaavalle FC Shahktar Soligorskille joukkue hävisi maalein 0-2, mutta kuopiolaiset kaatoivat vastaavasti Moldovan pääsarjan hallitsevan mestarin Sheriff Tiraspolin lukemin 1-0.

HJK:n tilanne

HJK:sta oli monta pelaajaa maajoukkuekomennuksilla. Kaikki ovat palanneet edustustehtävistä terveinä, joten tänään saatiin hyvä viimeistelyharjoitus koko joukkueen kanssa.

Terveystilanne joukkueessa on muutenkin hyvä. Ainoastaan Enoch Banza puuttuu vielä kokoonpanosta. Hannu Patronen harjoittelee jo täysillä ja on hyvässä iskussa. Amr Gamalin pelilupa pyritään saamaan kuntoon huomiseen otteluun.

– Meillä oli hyvä peli Vaasaa vastaan. Lähdemme hakemaan samaa intensitettiä ja sitoumumista joukkuepelaamiseen, varsinkin puolustussuuntaan. KuPS on varmasti tällä hetkellä Suomen kovimpia joukkueita, varmasti kovin kotimainen vastustajamme tähän asti, kertoo päävalmentaja Mika Lehkosuo.

 

HJK vs KuPS
To 29.3. klo 18.30
Telia 5G Areena
Liput: Tiketti »
TV: Ruutu+ »

Lisää uutisia

Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lisää tietoa tästä ».