tiistaina 2.7.2013
Helsingin Jalkapalloklubin naisten joukkue viettää pitkää sarjataukoa akkuja lataillen, henkilökohtaisia harjoituksia tehden sekä harjoitellen myös toki joukkueena. Tämän mahdollistaa EM-kisojen tuoma pitkä sarjatauko ja naisten joukkueen valmennusryhmä onkin tarkoin miettinyt miten ylläpitää joukkueen löytämä hyvä vire.
Vastauksia talven harjoittelusta, alkukauden otteluista sekä tulevasta antoi pitkään HJK:ssa tyttö- ja naisfutiksessa toiminut Jari Mutikainen. Tällä kaudella Mutikainen toimii naisten joukkueenjohtajana sekä avustaa tarvittaessa valmennuksessa.
Tämä prosessi myös kasvatti joukkuetta valtavasti ja pikkuhiljaa onnistumiset otteluissa kasvattivat pelaajien itseluottamusta. Myös valmentajien peräänkuuluttama pelaava pelitapa alkoi löytyä ja valo kirkastui tunnelin päässä.
Joukkue on hitsautunut mainiosti yhteen ja pelaajat selvästi haluavat olla osa tätä joukkuetta. Toki joukkueen rakentaminen on vielä kesken tämänkin kauden osalta ja etenkin nuorten pelaajien kanssa on tehtävä töitä kärsivällisesti, aivan kuten on tehtykin, kiittelee Mutikainen valmentajia.
Sen lisäksi että on joukkueena onnistuttu on tietenkin tarvittu myös pelaajien onnistumisia ja venymisiä tasaisissa otteluissa. Mutikainen korostaa koko joukkueen panosta, mutta on valmis nostamaan muutaman kevään onnistujan esiin.
HJK pyrkii säilyttämään asemansa sarjassa ja kamppailemaan tasapäisesti liigan kärkijoukkueiden kanssa kuten kevään loppukierroksilla nähtiin.
Kohta alkavat EM-kisat saavat Mutikaisen mietteliääksi, mutta myös toiveikkaaksi.
Seuraava Naisten Liigan ottelu klubilaisilla on la 27.7 HJK-GBK.