lauantaina 26.9.2026Otteluraportit

HJK on Suomen mestari 2026!

HJK varmisti lauantaina Kuopiossa kauden 2026 Suomen mestaruuden.

Lauantain KuPS-pelin henki oli selvä: Klubille riittäisi mestaruuden varmistamiseen yksikin piste. HJK hoiteli pelin kuitenkin mestarillisesti, kun ottelu päättyi 1–0-voittoon.

Ottelun ainoaksi jäänyt maali syntyi 17. minuutilla, kun Miho Kamogawa vapautti loistavalla syötöllä Iiris Holmströmin läpiajoon. Varma sijoitus alakulmaan vei Klubin 1–0-johtoon.

Pelin ensimmäinen jakso mentiin lievässä Klubin hallinnassa, mutta toisella jaksolla KuPS sai otetta peliin. HJK kuitenkin puolusti erinomaisesti ja piti kotijoukkueen vaaralliset maalipaikat vähissä.

Pelin lopussa Jenna Topra sai kahden keltaisen kortin myötä ulosajon, mutta tämäkään ei kuopiolaisia auttanut.

Näin HJK voitti pelin 1–0 ja varmisti itselleen Suomen mestaruuden.

– Todella ylpeä joukkueesta ja koko kaudesta jo tässä vaiheessa. Hienoa varmistaa mestaruus otteluruuhkan keskellä – se kertoo joukkueesta jo paljon, päävalmentaja Jonne Kunnas riemuitsee.

– Itse ottelussa ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan hyvä. Edettiin pääsääntöisesti hyvällä rytmillä eri keinoin ja vastaavasti saatiin estettyä KuPSin etenemiset hyvin. Toisella jaksolla KuPS oli vähän enemmän pallossa, mutta hienosti puolustettiin ne hetket, kun piti puolustaa. Hienoa ratkaista ansaittu mestaruus jo tässä vaiheessa, Kunnas sanoo tyytyväisenä.

HJK voitti tänä vuonna myös Suomen Cupin, joten tämän kauden tuplamestaruus oli jo kolmas peräkkäinen (2024, 2025, 2026).

Klubi jatkaa pelejään keskiviikkona, kun edessä on Europa Cupin toinen osaottelu Bergenissä Brannia vastaan.

Kansallisessa Liigassa on jäljellä vielä kolme peliä, joista seuraava on ensi sunnuntaina Bolt Arenalla HPS:ää vastaan.

KuPS – HJK 0–1 (0–0)
17. 0–1 Iiris Holmström

Kokoonpano
Annika Laihanen
Laura Hillberg
Juulia Grönlund (69. Noora Karvonen)
Nelli Kalske (73. Anelma Lahikainen)
Minea Lassas
Alma Forsten
Lacee Bethea (46. Jenna Topra)
Sofia Eranka
Iiris Holmström
Miho Kamogawa (88. Reetta Suomela)
Isabella Ylätalo (69. Milja Kiviranta)

Avainsanat:

  • KASVU
  • KUNNIANHIMO
  • KLUBILAISUUS