lauantaina 15.8.2026Otteluennakot

Jaro sunnuntaina Töölöön – lapset ilmaiseksi Junnupäätyyn!

Veikkausliigassa on edessä runkosarjan kolmanneksi viimeinen kierros, kun Jaro saapuu vieraaksi Bolt Arenalle kello 16. Perhepelissä lasten liput Junnupäätyyn ovat tuttuun tapaan maksuttomia!

Kotona taas! Europelit ovat valitettavasti ohi, mutta mestaruusjahti Veikkausliigassa jatkuu. Sunnuntaina vierailuvuorossa on Pietarsaaren Jaro. Ottelu on perhepeli, eli kaikki lasten liput Junnupäätyyn ovat lunastettavissa pyöreällä nollalla eurolla.

Junnupäädyssä riittää matsin lisäksi monenlaista tekemistä perheen pienimmille, kuten hienoilla palkinnoilla viritettyä Onnenpyörää, temppurataa, värityskuvia ja tietysti Frendi-siirtokuvatatuointeja. Tauolla on luvassa HJK-pelaajan Meet & greet -vierailu.

Safkaa löytyy myös perheen pienimmille. Tutustu matsitarjontaan täältä.

Otteluisäntänä toimii HSL.

Ennakkoasetelmat

Sarjataulukko sen kertoo: Veikkausliigan keskikastissa on tungosta. Klubi on sarjassa kolmantena, mutta seitsemäntenä oleva TPS on vain kaksi pistettä takana.

HJK:n ja Jaron kaksi edellistä liigakohtaamista ovat olleet eriskummallisia. Kesäkuussa Jaro siirtyi tyylikkäällä kotiareenallaan nopeasti 2–0-johtoon, mutta koneensa käyntiin saatuaan Klubi murjoi lopulta taululle vierasvoittoon oikeuttavat 2–5-lukemat.

Viime heinäkuussa Jaro puolestaan shokeerasi HJK:ta Töölössä: 2–0-kotijohto vaihtui 2–3-tappioon lupaavan nuoren kärkimiehen Rudi Vikströmin lisäajan voittomaalilla.

Tällä kaudella Jaro joutuu taistelemaan sarjapaikastaan. 19 ottelustaan pietarsaarelaiset ovat kasanneet 15 pistettä. Joukossa on yllätyksiä, kuten kotitasurit KuPS:n ja Interin kanssa, mutta vieraskentillä punapaidat eivät ole juhlineet: 9 vieraspelistä saldona on 2 pistettä ja vaivaiset 4 tehtyä maalia. Ainoat pinnat tulivat huhtikuussa Pohjanmaan paikallispeleistä.

Jaron kauden 18 maalista 7 on iskenyt ruotsalaisvahvistus Herman Sjögrell. Ex-klubilaiset Kaius Harden (kahdesti) ja Ville Vuorinen (kerran) ovat myös onnistuneet maalinteossa.

Veikkausliiga

ovthtm-pmerop
1.KuPS
19117134-171740
2.FC Inter
1998225-141135
3.HJK
1994629-23631
4.VPS
2086628-21730
5.AC Oulu
1993722-22030
6.IF Gnistan
1985629-24529
7.TPS
2085727-22529
8.FC Lahti
1975722-16626
9.Ilves
1974831-31025
10.SJK
20461024-31-718
11.FF Jaro
19361018-38-2015
12.IFK Mariehamn
20151411-41-308
HJK Store mainos 1

Kommentit

– Pienestä otteluruuhkasta huolimatta tästä ottelusta pitää tietenkin ottaa voitto. Sunnuntain jälkeen on taas useampi pitkä treeniviikko edessä, päävalmentaja Joonas Rantanen muistuttaa.

Pelillisenä teemana on satsaaminen suoraviivaisuuteen.

– Haluamme oikeissa hetkissä hyödyntää mahdollisuudet edetä aiempaa suoraviivaisemmin ja siten luoda vastustajalle enemmän uhkaa. Kun tulee mahdollisuus edetä nopeasti, ne hetket pitää hyödyntää.

Lasten liput Junnupäätyyn sunnuntaina 0 €!

Pelaajatilanne

Pitkäaikaiskuntoutujien lisäksi rivistä puuttuvat sunnuntaina sairastumisen takia topparit Ville Tikkanen ja Emil Leveälahti, Skotlannissa peliä edeltävässä harjoituksessa loukkaantunut Lucas Lingman sekä Liam Möller.

Jasper Samooja oli jo lauantain treeneissä mukana.

Avainsanat:

  • KASVU
  • KUNNIANHIMO
  • KLUBILAISUUS